Kumpi kannattaa: nollatoleranssi vai kohtuus?

||
Vähäsokerinen ruokavalio edellyttää tietoista suhtautumista omaan sokerin käyttöön. Valitakko nollatoleranssi vai kohtuus? Lue ravintovalmentaja Leeni Viion ajankohtaiset näkemykset aiheesta!

Kirjoittaja | Leeni Viio. Kuva | iStock

Vähäsokerista elämäntapaa voi toteuttaa monella tavalla. Yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa tai parasta tapaa ei ole, vaan valinnassa kannattaa huomioida oma elämäntilanne, terveydentila ja muut resurssit. Samalla saattaa kuitenkin herätä kysymyksiä, kuten: 

  • Mistä tiedän, mikä on itselleni sopiva linja?
  • Voiko nollatoleranssista olla hyötyä?
  • Mitä kohtuus tarkoittaa?
  • Mistä lähteä liikkeelle?

Tässä artikkelissa saat vastauksen näihin kysymyksiin. Lisäksi opit, miksi ”sokerittomuus” johtaa helposti erilaisiin näkemyksiin ja mitä tekijöitä omassa valinnassa kannattaa huomioida.

Mitä sokeriton elämäntapa tarkoittaa?

Viime aikoina mediassa on näkynyt yhä enemmän sokerittomia reseptejä ja elämäntapaohjeita. Jos niitä vertailee keskenään, huomaa aika nopeasti, että määre “sokeriton” ei itsessään kerro juuri mitään. Käytännössä sokeritonta elämäntapaa näkeekin noudatettavan hyvin monella tapaa, kuten esimerkiksi näin:

  1. Vältetään sokerisia herkkuja (kuten karkit, kakut ja keksit).
  2. Vältetään sokeriherkkujen lisäksi ns. piilosokereita, jolloin ruokavaliosta karsiutuvat kaikki lisättyä sokeria sisältävät elintarvikkeet.
  3. Vältetään varsinaista sokeria, mutta terveellisten makeuttajien (kuten hunaja, siirappi ja kuivahedelmät) käyttö on jopa runsasta.
  4. Vältetään sokerin lisäksi nopeasti verensokeria nostavia luontaisen sokerin lähteitä, kuten makeita hedelmiä sekä puhdistettua viljaa ja tärkkelystä.
  5. Vältetään kaikkia hiilihydraatteja, koska käytännössä kaikki hiilihydraatit (paitsi kuidut!) pilkkoutuvat elimistössä sokereiksi.


Yllä olevat esimerkit kuvastavat sitä laajuutta, jolla sokerittomuutta voi lähestyä. Merkittävää ei oikeastaan ole se, kuinka ”sokeriton” tulisi ns. oikeaoppisesti määritellä, vaan se, mikä on kunkin yksilölliseen elämän- ja terveydentilanteeseen sopivin linjaus.

Hienoa siis, että luet tätä artikkelia ja voit pohtia sinulle sopivaa tapaa. Se vähentää mahdollisia sudenkuoppia ja lisää onnistumisen todennäköisyyttä myös pitkällä tähtäimellä.

Tarvitaanko lisättyä sokeria?

Herkästi sokerittomuuteen hypätään täysillä. Pöhnäinen olo ärsyttää, ja jotain halutaan tehdä saman tien. Nollatoleranssi kuulostaa silloin paljon tehokkaammalta ratkaisulta kuin kohtuus.

Lisätyn sokerin välttämisen ei periaatteessa luulisi olevan maata mullistava päätös. Elimistö pärjää mainiosti ilman lisättyä sokeria, ja teki niin vuosituhansia, kunnes sokerin valmistus keksittiin ja sen käyttö levisi tavallisen kansan keskuuteen. Nyt eletään tilanteessa, jossa iso osa ruokakauppojen valikoimasta on kyllästetty sokerilla ja moni kokee vastustamatonta himoa valkosokeria kohtaan.

Kuva | Unsplash

Sitkeä makeanhimo ei ole ainoa haaste, joka runsaaseen sokerin käyttöön liitetään. Sokerin nauttiminen liiallisessa määrin voi tuoda mukanaan sekä arkipäiväisiä oireita (kuten väsymystä, ärtymystä, vatsan turpoamista ja ihon kukkimista) että todellisia terveyshaasteita, kuten insuliiniaineenvaihdunnan ongelmia ja maksan rasvoittumista. (Katso lisää sokerin vaikutuksista ja sen vähentämisen hyödyistä aikaisemmasta artikkelistani.) Tuon valossa ei ole ihme, että yhä useampi pohtii “juurille palaamista" eli sellaisen ruokavalion suosimista, johon sokeria ei lisätä.

Nollatoleranssi – vauhtia ja vastoinkäymisiä

Yksinkertaisimmillaan nollatoleranssilla tarkoitetaan kaiken lisätyn sokerin välttämistä. Käytännössä siis varsinaisten sokeriherkkujen lisäksi ruokavaliosta karsitaan myös ns. piilosokeria sisältävät tuotteet. Luontaista sokeria ei sen sijaan vältetä. Sokerin lähteiden tunnistamiseksi voit tutustua ”Mikä on huonoa sokeria” -artikkeliin.

Nollatoleranssia noudatettaessa alku on usein tarmokas ja olo suorastaan voittamaton. Sokerin välttäminen tuntuu mutkattomalta, ja rajanveto on selkeää. Ihmismielellä on taipumusta mustavalkoiseen ajattelutapaan, ja nollatoleranssi istuu siihen hyvin. Tiedetään, mikä on ”hyvää” ja mikä ”pahaa” – mikä ”oikein” ja mikä ”väärin”.

Nollatoleranssi ei kuitenkaan ole ongelmaton, ja voittoisan alun jälkeen innostus voi hiipua. Syitä siihen on monia, kuten esimerkiksi:

  • Nollatoleranssi koetaan vaikeaksi käytännössä; Mitä syödä juhlissa? Entä mummon tarjoama korvapuusti tai tuleva työreissu, jossa vaihtoehtoja ei ole yhtä paljon kuin kotona? Ei:n sanominen on yllättävän vaikeaa, eikä aina jaksa olla kuskaamassa omia eväitä.
  • Nollatoleranssi lisää houkutusta siihen, joka on “kiellettyä”. Jos ajatukset pyörivät jatkuvasti, kaikessa siinä, mitä ei tulisi syödä, on varmaa, että sokerittomuus alkaa tuntua rangaistukselta. Lopulta houkutus kasvaa vastustamattomaksi ja tuloksena on sokeriöverit.
  • Nollatoleranssi ei jätä tilaa perinteisille korvapuusteille, joulupipareille ja pääsiäismunille. Leipominen on kyllä täysin mahdollista ilman sokeria, mutta jos tavoitteena on se ihka oikea laskiaispulla, käyvät nollatoleranssin rajat ahtaiksi.

Nollatoleranssi ei siis kannata?

Edellä mainitut haasteet eivät kuitenkaan tarkoita, ettei nollatoleranssi sopisi kenellekään koskaan. Mietitään esimerkiksi veganismia, joka on myös valinta, kuten sokerittomuus.

Aivan samaan tapaan vegaani voi kokea tarjonnan puutetta sosiaalisissa tilanteissa, joutuu etsimään vaihtoehtoja perinteisille resepteille ja saa selvittää etukäteen sopivia ruokapaikkoja.

Eikä vegaaniksi yht’äkkiä ryhtyvä välttämättä välty houkutuksilta entistä ruokavaliotaan kohtaan, vaan saattaa kamppailla mielitekojen kanssa. Se selittänee, miksi markkinoilta löytyy vegaanisia elintarvikkeita, jotka muistuttavat maultaan ja koostumukseltaan eläinkunnan tuotteita.

Siispä on kyse mistä tahansa ruokavaliomuutoksesta, kannattaa mahdollisia eteen tulevia haasteita ennakoida. Vaaditaan myös vahvaa tahtoa, kun ruokavaliosta otetaan pois jokin yleisesti käytetty ruoka-aine tai ruoka-aineryhmä (on se sitten sokeri tai vaikkapa gluteeni, lehmänmaito tai kaikki eläinperäinen).

Ennen toimeen tarttumista onkin tärkeä pohtia mm. näitä seikkoja:

  • Miksi haluan tehdä tällaisen linjavedon?
  • Mikä sitä puoltaa?
  • Mikä sitä ei puolla?
  • Miten toteutan valitsemaani linjaa käytännössä?

Mihinkään elämäntapamuutokseen ei kannata ryhtyä ilman sisäistä motivaatiota ja oman tilanteen rehellistä arvioimista. Nollatoleranssi voi olla hyvinkin perusteltu, jos henkilö kärsii esim. suolistomikrobiston tasapainon häiriöstä eli dysbioosista. Tällöin suolistoterveyden palauttaminen on vahva motivaattori, joka saa jatkamaan mahdollisista haasteista huolimatta ja auttaa myös löytämään ratkaisuja niihin.

Vahva tahto ei yksin riitä, vaan on myös mietittävä, millä tavalla nollatoleranssi onnistuu omassa arjessa. Jos keskittyy vain karsimiseen, voi olla varma, ettei himo entisiin herkkuihin häviä – päinvastoin se voi jopa kasvaa. Sen sijaan, jos nollatoleranssi toteutetaan korvaamalla, lisäämällä ja ruokavaliota monipuolistamalla, ei nollatoleranssi tunnu tylsältä ja mauttomalta rajoitusruokavaliolta, ja sitä on ilo toteuttaa.

Täten ilman miksi ja miten -kysymysten pohdintaa ei nollatoleranssia kannata edes harkita. Se ei ole kaikkia varten, mutta on tietyissä tapauksissa perusteltu tapa edetä.

Mitä sokerin kohtuukäyttö tarkoittaa?

Kohtuus on hyvä lähestymistapa moneen asiaan, myös sokeriin – tosin sillä edellytyksellä, että kohtuus toteutetaan fiksusti. Aivan kuten ei ole olemassa yhtä versioita sokerittomasta elämäntavasta, vaihtelevat myös tavat, joilla kohtuutta toteutetaan. Esimerkiksi:

  • Yhdelle kohtuus tarkoittaa herkuttomuutta arkena ja vapaata herkuttelua viikonloppuisin.
  • Toinen pitää yhden karkkipäivän viikossa.
  • Kolmas nautiskelee pienen suklaapatukan joka päivä.
  • Neljäs syö sokeria juhlissa ja muissa erityistilanteissa, mutta ei kotona.
  • Viides jättää sokeriherkut kaupan hyllylle, mutta ei syynää tavallisten elintarvikkeiden sisältöjä.

Kuten esimerkeistä saa huomata, mahdollistaa kohtuus joustavuuden ja helpottaa käytännön tilanteita. Hyvin toteutettuna kohtuus voi myös estää herkkuhimon riistäytymistä käsistä, sillä ”kielletyn hedelmän” houkutusta ei pääse syntymään.

Toisaalta kohtuuskaan ei ole täysin ongelmaton. Otetaan esimerkiksi ”Anneli”, jolle kohtuus tarkoittaa yhtä herkkupäivää viikossa. Loput kuusi päivää hän pysyy herkuista erossa. Anneli laskee joka viikko tunteja siihen, milloin herkkupäivä vihdoin koittaa, syö herkkupäivänä vatsansa kipeäksi ja herkkupäivän jälkeen kokee ahdistusta syömästään sokerista. Kuulostaako Annelin versio kohtuudesta järkevältä?

Otetaan vielä toinen esimerkki:

”Kalevi” kertoo sokerinkäyttönsä olevan kohtuudessa. Joitakin kertoja viikossa Kalevi syö työpaikan kokouksessa pullan, mutta muuten hän ei herkkuja kaipaa. Herkkujen sijaan Kalevi pitää myslipatukoista, appelsiinimehusta, kaupan valmiista kevyt-salaatinkastikkeesta ja maustetuista jogurteista. Todellisuudessa Kalevin ruokavalio sisältää päivittäin merkittävän määrän sokeria – tosin piilotettua sellaista. Onko kyse enää kohtuudesta?

Kannattaako kohtuus?

Kohtuus on yleisenä linjauksena perusteltu, kunhan varmistetaan, että ruokavalio on kokonaisuudessaan terveellinen ja monipuolinen. Perusterveen ihmisen vointi ei sokerigrammaan siellä täällä kaadu. Myös käytännön kannalta kohtuus on monelle helpoin tapa edetä verrattuna salapoliisityöhön, jota nollatoleranssin noudattaminen sokerilla kyllästetyssä yhteiskunnassamme usein valitettavasti vaatii.

Erityisen hyödyllistä kohtuuden harjoitteleminen on henkilöille, jotka ovat taipuvaisia äärimmäisiin dieetteihin, jojoiluun, kaikki tai ei mitään -ajattelutapaan ja trendiruokavaliosta toiseen hyppimiseen.

Sama pätee myös täydellisyyden tavoittelijoihin, jotka eivät pysty sallimaan itselleen mitään nautintoja kokematta siitä huonoa omaatuntoa. On Sanomattakin selvää, ettei tiukkoja rajoituksia suositella myöskään syömishäiriöitä sairastaville tai niistä toipuville.

Onko kohtuudesta haittaa?

Kysymys on laaja, mutta nostetaan esille muutama seikka valaisemaan kohtuuden mahdollisia heikkouksia:

  • Kohtuutta käytetään tekosyynä syödä holtittomasti sokeria. "Enhän minä kuin kohtuudella”, voi käytännössä tarkoittaa liiallista sokeria, kun yhteen ynnätään kaikki napostelut.
  • Kohtuus ei välttämättä tepsi makeanhimoon, vaan se vaatii “täyskatkaisua” joksikin ajaksi, jotta makumieltymykset ja tottumukset saavat mahdollisuuden muuttua.
  • Kohtuus voi hankaloittaa joidenkin oireiden hoitamista, kuten tietyt iho-ongelmat tai jo edelläkin mainittu dysbioosi.
  • Kohtuus on epämääräinen käsite, joten yksilön voi olla vaikea hahmottaa, miten sopiva kohtuus muodostetaan.

Avuksi tietoiset valinnat

Kuten tätä lukiessasi olet saanut huomata, voi sekä nollatoleranssi että kohtuus olla avuksi sokerin vähentämisessä. Kummassakin on hyviä ja huonoja puolia, joiden ilmentyminen vaihtelee tapauskohtaisesti.

Vaikka aihe ei siis ole lainkaan niin suoraviivainen kuin helposti kuvitellaan, voit toivottavasti tämän artikkelin luettuasi tehdä parempia päätöksiä seikkaillessasi kaupan sokeriviidakossa. Siihen voit ottaa avuksi ns. tietoisen sokerin käytön. Se tarkoittaa, että jos sokeria syöt, teet sen tietoisen valinnan kautta. Täten et sorru impulssiostoksiin tai syö sokeria vahingossa (kuten voi piilosokereiden kanssa helposti käydä).

Tietoinen sokerin syöminen edellyttää, että opit tunnistamaan lisätyn sokerin. Kun osaat tulkita tuoteselosteita ja ravintosisältöjä, pääset perille siitä, minkä verran ja millaista sokeria elintarvikkeet sisältävät. Sen avulla sinun on helppo tiedostaa, milloin sokeria syöt ja voit halutessasi valita sokerittoman vaihtoehdon. Jos taas et valitse, olet kuitenkin tehnyt valintasi tietoisesti, ja silloin myös toivottavasti nautit valinnastasi. 

Leeni Viio

  • Ravintovalmentaja ja sosiologi sekä tuleva ravintoterapeutti.
  • Intohimona ohjata ihmisiä tasapainoisiin elämäntapoihin ilman suorittamista ja epäonnistuneiksi tuomittuja kitukuureja.
  • Erityisosaamisena makeanhimon ja sokerin vähentäminen pysyvillä tavoilla.
  • Kirja ilmestyy tammikuussa 2021.