Hetkinä, jolloin mieli on samea, katsomme ympärillemme saman sameuden lävitse. Tiedämme tunteen, jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Kaikki on tunkkaista ja ankeaa, ja tekemättömiä asioita niin paljon, ettei tiedä, mistä aloittaa.

Voimattomuuden tunne ja tekemättömyys nakertavat mieltä entisestään. Joku lohduttaa itseään syömällä tai juomalla, toinen pakenee nettikauppoihin ostoksille, kolmas elokuvien ja sarjojen maailmaan. 

Omalla kohdallani voimattomuuden tunteeseen auttaa parhaiten myötätuntoinen asenne. On ihan ok, että väsyn. Kaikki on ihan hyvin, vaikka välillä ei siltä tuntuisikaan. Joskus tarvitsen enemmän lepoa ja etäisyyttä velvollisuuksiin kuin mitä olen itselleni suonut – ja hyvä niin. Levänneenä työnteko tuntuu taas kutsuvalta, ei pelkältä velvollisuudelta.

Kodista tuli kaiken keskus

Tänä keväänä iso osa maailmasta on ohjeistettu pysymään kodeissaan. Olen seurannut mielenkiinnolla ja hetkittäin pienellä sisältäpäin puskevalla ahdistuksella virtuaalituttavien kotiprojekteja karanteenin aikana. ”Kevätsiivous tehty, nyt laituria korjaamaan!” ”Rakennettiin uusi kirjahylly.” ”Maalattiin juuri olohuoneen seinät.” 

Minäkin olen kotona koko ajan, mutten ole saanut mitään erityistä aikaan. Kaikki kodin huoltamiseen kulunut aika on mennyt ylläpitoon. Jos mies ja koira ovat hetken poissa, en ala maalata seiniä vaan korkeintaan imuroin. Kun koko perhe pyörii samoissa huoneissa aamusta iltaan ja päivästä toiseen, imuroitavaa riittää. Ja enpä ole muuten aiemmin tajunnut, miten paljon tiskiä kahden hengen talous tuottaa, varsinkin kun nyt keittiössä kokataan monta kertaa päivässä, joka päivä.

Mutta nurina sikseen, kotona oleminen on kuitenkin juuri sitä mitä rakastan. Rakastan kodin kehittämistä, pienten remonttien ja korjaustoimien suunnittelua ja toteuttamista, kokkaamista, leipomista, järjestelyä, jynssäämistä. Rakastan kotona työskentelyä, kodista huolehtimista ja kivojen asioiden jakamista muiden kanssa. 

Elämä suurennuslasin alla

Ystäväni kysyi, miten uskon pandemian isossa kuvassa vaikuttavan maailmaan ja ihmisten elämään – myönteisesti vai kielteisesti. En edes yrittänyt arvuutella oikeaa vastausta, koska sellaista tuskin on. Mutta uskon, että tilanne on jo nyt asettanut monet asiat elämässämme suurennuslasin alle. Jos jotain on ollut tuloillaan, se on tullut aiempaa näkyvämmäksi. 

Kun elämä asetetaan suurennuslasin alle, näemme aiempaa selvemmin, mitä tahdomme, ja mitä emme. Monet huomaavat tottuneensa liiankin hyvin jatkuvaan kiireen tuntuun, ja sen vuoksi nauttivat nyt rauhasta ja yksinkertaisesta elämästä. Vaikka matkustelu, kokoontumiset ja juhlat otetaan ilolla vastaan sitten kun on taas niiden aika, pieni pysähdys on tuntunut tervetulleelta.

Riippumatta elämäntilanteesta, tuskin kukaan meistä on selvinnyt viime viikoista ilman minkäänlaista huolta: omasta itsestä, läheisistä, työstä, rahasta, terveydestä, jaksamisesta, tulevaisuudesta. Koti on turvallinen paikka kokea tunteiden koko kirjo ja tutkia omaa elämää. Murheet ja kipukohdat osoittavat meille, mitkä asiat ovat meille tärkeitä, mihin tahdomme keskittyä, mitä tahdomme kehittää, ja mistä voi olla aika luopua.

Pienet askareet auttavat epämääräiseen oloon 

Mieli nauttii järjestyksestä ja asioiden valmiiksi tulemisesta. Vuoteen sijaaminen aamuisin on hyvä esimerkki helposta askareesta, joka vaikuttaa oloomme. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä epävarmempaa aikaa elämme kollektiivisesti, sitä isompi merkitys oman mielen johtamisella on. Kun sänky on pedattu, edes yksi maailman kolkka on kunnossa. Voin taputtaa itseäni selkään.

Kun ilmassa on paljon epävarmuutta, huomaan nauttivani selkeydestä kotona. Olen viime viikkoina käyttänyt päivittäin hetken pelkästään tavaroiden paikoilleen laittamiseen: eteisessä lojuvat kengät komeroon, keskenlukuiset kirjat ja lehdet pinoon, tuoleille heitetyt vaatteet kaappiin tai pyykkikoriin, tiskiallas tyhjäksi ja puhtaaksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa, jotta seuraava päivä voi alkaa puhtaalta pöydältä. Tavaroita järjestellessä myös levoton mieli asettuu.

Kyse ei ole maailman isoimpien pulmien ratkaisemisesta vaan tietoisesta päätöksestä kokea, että monet asiat sujuvat itse asiassa oikein hyvin. Että olen mukana elämän virrassa ja saan jotain aikaan.

Toisaalta, aivan liian työläiden projektien aloittaminen on helppo tapa tuntea, ettei mikään suju tai ole hallussa. Jos mieleni tekee aloittaa iso kotiprojekti, jaan sen jo etukäteen osiin ja päätän edistää sitä yhden osan kerrallaan. 

Kotikaranteeni auttaa keskittymään olennaiseen

Kirjoitan kirjassani Asioita jotka tekevät kodin elinympäristön vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Yksi kirjan perusajatuksista on se, että pelkästään esteettisestä näkökulmasta suunnitellut kodit ovat harvoin käyttäjilleen viihtyisiä. Tilat jotka näyttävät täydelliseltä kuvassa, saattavat olla kolkkoja ja epäkäytännöllisiä todellisuudessa, ja vastaavasti kotoisan paikan ihanuus ei välttämättä välity kuvaan. Viihtyisää kotia suunnitellessa on otettava huomioon tyyliseikkojen lisäksi muutkin osat ihmisestä kuin silmät. 

Toinen olennainen havainto liittyy tavaran haalimiseen. Ainakin minä olen liian tottunut hoitamaan tylsistymistä keksimällä elämääni uusia tarpeita. Kun huomaan jatkuvasti suunnittelevani uusia kodin hankintoja, tiedän, että on aika miettiä, mitä ihan oikeasti tavoittelen: jotain aitoa ja perusteltua parannusta elämääni vai pelkkää piristystä.  

Pieni piristysostos piristää yleensä hetken, jos sitäkään. Hyvän elämän näkökulmasta oleellisinta kodissa ovat ne asiat, joita teen joka päivä, ja ne esineet, joihin kosken joka päivä. Jos päivittäin toistuville hetkille ja esineille on suotu riittävästi huomiota, ja niiden hankinnassa on keskitytty laatuun, paljon muuta kotiin ei sitten tarvitakaan. 

Uskallan väittää, että useimmat kodit eivät kaipaa lisää hienoja tavaroita vaan yksinkertaisesti rispaantuneiden ja toimimattomien kohtien korjausta. Huolenpitoa ja rakkautta. Mattojen tomutusta, peilien pyyhkimistä kirkkaiksi, kunnon tuuletusta niin, että raikas ilma virtaa joka nurkkaan. 

Päivittäisessä elämässä emme tarvitse kaappitolkulla hienoja astiastoja vaan muutaman hyvän astian, joita on ilo käyttää. Puhtaat lakanat ja pyyhkeet tuovat minulle kotona vähintään yhtä paljon iloa kuin hienossa hotellissa. Nautintoa nimittäin lisää se, että tiedän itse, miten paljon lihasvoimaa, aikaa ja hyvää tahtoa olen niiden pesemiseen, silittämiseen ja viikkaamiseen käyttänyt. 

Tavoitteena tyytyväisyys, lohtu ja nautinto

Olen aina ollut kiinnostunut niistä pienistä asioista ja hetkistä, jotka tekevät elämästä hiukan nautinnollisempaa. Ne avaavat meitä elämälle ja tuovat ihmisiä yhteen. Päivään voi suhtautua sarjana velvollisuuksia, jotka on saatava hoidettua, tai sarjana hetkiä, jotka päätämme kokea. 

Parhaimmillaan koti juhlistaa arkisia toimiamme ja tekee tavallisista asioista erityisiä. Ja kun käytän sanaa erityinen, en viittaa täydelliseen, viittaan hetkiin, jotka huomasimme. Minuutteihin joihin maltoimme keskittyä.

Pidän arkkitehti Josef Frankin ajatuksesta, ettei koti ole koskaan keskeneräinen eikä koskaan valmis, vaan se yksinkertaisesti elää käyttäjiensä liikkeiden mukana. Samalla tavalla tahdon suhtautua elämään ja maailmaan: ei koskaan keskeneräistä eikä koskaan valmista vaan koko ajan kehittymässä ja jalostumassa.

Kotona vietetyt päivät ja viikot tarjoavat mainion meditaatioharjoituksen hetkessä elämiseen ilman tarkkoja suunnitelmia tulevasta. Kun meillä on taito tehdä tästä hetkestä merkityksellinen – kattaa näillä tavallisilla ja tutuilla astioilla pöytä kauniiksi tai ja kohentaa huoneen tunnelmaa pelkästään tavaroiden paikkoja muuttamalla – huomaamme että kaikesta huolimatta, tai joskus jopa kaikkea tapahtunutta kiittäen, elämä on aika leppoisaa ja ihanaa juuri tässä ja nyt.

Sara Karlssonin kirjoituspalkkio lahjoitettiin hänen toiveestaan Naisten Pankille.