Rosa Nenonen: 6 askelta merkitykselliseen (työ)elämään

Rosa Nenonen | Minska vieraskynä|Nainen nauraa iPad kädessä
Hyödynnä vahvuuksiasi, elä arvojesi mukaisesti ja selvitä omat uskomuksesi. Muun muassa näillä keinoin voit löytää merkityksellisen työn äärelle.

Kirjoittaja | Rosa Nenonen. Kuva | Juha Mustonen

1. Oma tarina

Olemme kaikki tarinankertojia. Meistä jokainen on luonut tarinan itsestä elämänsä aikana: Kuka olen ja miten minusta tuli minä? Olemme alkaneet rakentamaan tätä tarinaa jo varhaisessa lapsuudessa ja jatkamme sen kehittämistä läpi elämän. 

Tarinoilla, joita kerromme on suuri merkitys, sillä ne saavat meidät tuntemaan ja ajattelemaan itsestämme tietyllä tavalla. Ne eivät ainoastaan vaikuta siihen, miltä meistä tuntuu nyt, vaan ne ohjaavat toimintaamme myös tulevaisuudessa.

Merkityksellisen työn kaavan ensimmäinen askel on tutustua omaan tarinaan – millaista tarinaa kerrot itsellesi? Kun tulet tietoiseksi tarinastasi ja uskomuksistasi, eli mitä voit tai et voi tehdä, voit muuttaa elämäsi kulkua.

2. Autenttisuus

Uskallatko olla oma autenttinen itsesi? Elätkö elämää, joka on totta sinulle itsellesi?

Yksi syy siihen, ettemme uskalla tuoda omaa autenttista itseämme esiin, löytyy evoluutiosta. Olemme laumaeläimiä. Meille on valtavan tärkeää tulla hyväksytyksi yhteisössä, jossa elämme. Teemme helposti valintoja, joiden ajattelemme olevan yleisesti hyväksyttyjä, ja tavoittelemme samoja asioita kuin muutkin. 

Erityisesti nuorena, kun teemme tulevaisuutta koskevia valintoja, olemme alttiita ulkoisille odotuksille. Tarve miellyttää toisia laantuu luonnollisesti iän myötä, mutta se ei koskaan katoa kokonaan. Tarve on niin suuri, että piilotamme itsemme ja omat tarpeemme – jopa itseltämme.

Merkityksellisen työn kaavan toinen askel on autenttisuus, rohkeus olla sinä. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja antavat sinulle energiaa? Minkä asioiden parissa koet suurinta nautintoa ja mistä inspiroidut?

Nainen nauraa iPad kädessä
Kuva | Unsplash

3. Toteuta itseäsi – ja supervoimiasi

Meillä kaikilla on ainutlaatuinen yhdistelmä arvoja, vahvuuksia, intohimoja ja arvoja, ja nämä yhdessä muodostavat supervoimat. Tutustumalla omiin supervoimiisi, saat paremman käsityksen siitä, miten voit toteuttaa itseäsi ja antaa oman panoksesi maailmalle. Merkityksellinen työ löytyy siinä yhtymäkohdassa, kun toteutat itseäsi ja muutat maailmaa.

Arvot: Omien arvojen kunnioittaminen lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. Arvojen miettiminen auttaa selkeyttämään, mikä on sinulle tärkeää ja merkityksellistä. Millaisten asioiden eteen olet valmis näkemään vaivaa ja mihin haluat sitoutua? Arvot ohjaavat kohti omannäköistä elämää. 

Vahvuudet: Vahvuuksista on löydettävissä ihmisen suurin potentiaali, mutta myös suurin ilo! Meillä on taipumusta kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä emme osaa tai mikä on vialla, kuin siihen mitä hyvää meissä on. Sinun täytyy nähdä vaivaa sen eteen, että heikkoudet eivät ota ylivaltaa sinusta, vaan näet itsesi ja mahdollisuutesi (edes) realistisesti.

Intohimot: Merkityksellinen työ ei ole sama asia kuin intohimoammatti (kaikki eivät koskaan löydä intohimoammattia, mutta jokainen voi luoda omaan työhönsä lisää merkityksellisyyttä). Usein ajatellaan, että intohimo on jokin sisäsyntyinen palo johonkin, mutta itse uskon, että intohimoa voi herätellä tietoisesti. Lähde uteliaasti tutkimaan maailmaa ja mene sitä kohti, mikä kiehtoo sinua. Osta uusi kirja tai mene jollekin kurssille.

Taidot: Mitä taitoja sinulle on? Mitä olet opiskellut tai oppinut elämäsi aikana? Saatamme pelätä, että meidän täytyy heittää hukkaan vuosien varrella kertynyt kokemus, jos lähdemme uudelle alalle. Itse uskon, että jotain aivan uutta voi syntyä, kun käytät oppimiasi taitoja uudessa ympäristössä.

Merkityksellisen kaavan kolmas askel on toteuttaa itseään supervoimien avulla. Miten voit elää arvojesi mukaan, hyödyntää vahvuuksiasi, herätellä intohimojasi ja kayttää taitojasi uudella tavalla?

4. Muuta maailmaa

Merkityksellisyyden kokemus syntyy kahdesta asiasta: mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja vaikuttaa maailmaan. Jokainen voi tehdä jotain hyvää ja vaikuttaa positiivisesti maailmaan. Merkityksellisyyden kokemus lisää innostusta ja sitoutumista työhömme.

Aina kyse ei ole siitä, että työllämme ei ole merkitystä, emme vain näe sitä – se pitää kaivaa esiin. Kun radiologeille laitettiin potilaan kuva potilastietoihin, he saivat parempia tuloksia aikaiseksi. Facebookilla koodareille näytettiin, miten ihmiset ovat löytäneet toisensa Facebookin kautta, ja se motivoi heitä työhön uudella tavalla. Millä tahansa alalla olemme, on tärkeää miettiä, miten oma työ vaikuttaa toisiin ihmisiin ja laajemmin koko maailmaan.

Merkityksellisen työn kaavan neljäs askel on muuttaa maailmaa. Sinun ei tarvitse pelastaa koko maailmaa, kunhan annat oman panoksesi maailmalle, oli se kuinka isoa tai pieni tahansa.

5. Oikea asenne

Oikea asenne on kaikki kaikessa merkityksellisessä elämässä. On tärkeää pysähtyä miettimään, auttaako oma suhtautumisesi elämään merkityksellistä ja antoisaa elämää vai onko se sen este. 

Itsemyötätunto on vastavoima itsekriittisyydelle. Kun ensimmäistä kertaa kuulin ajatuksen “itsemyötätunto vie meitä parempiin suorituksiin” en voinut uskoa sitä todeksi. Minuun oli iskostettu uskomus, että menestymiseen tarvitaan itsekriittisyyttä. Miten väärässä olinkaan! Juuri itsekriittisyys esti minua kehittymästä ja elämästä elämää, jota todella halusin. 

Merkityksellisen työn kaavan viides askel eli oikea asenne tukee sinua matkalla kohti merkityksellistä työtä ja onnellisempaa elämää.

6. Rohkeus

Mitä tekisit, jos pelko ei rajoittaisi sinua? Itseään ja elämäänsä ei voi muuttaa, jos pysyy vain siinä, mikä tuntuu tutulta ja turvalliselta. Meitä kaikkia pelottaa uuden äärellä. Monen on vaikea lähteä huonosta suhteesta tai epätyydyttävästä työstä, kun ei ole varmuutta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Haluamme varmuutta, mutta sitä ei ole kuitenkaan luvassa, jos haluamme muutosta.

Merkityksellisen työn kaavan kuudes ja viimeinen askel on rohkeus. Älä anna pelon rajoittaa sitä, mitä voit tulevaisuudessa olla ja tehdä. Meillä kaikilla on paljon enemmän annettavaa kuin osaamme edes kuvitella!

 

Rosa Nenonen

  • Tietokirjailija, puhuja, hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja
  • Kirjoittanut kirjan: Merkityksellisen työn kaava: toteuta itseäsi, muuta maailmaa
  • Haluaa auttaa ihmisiä avaamaan ja kehittämään ajatteluaan, rikkomaan itselleen asettamia rajoja ja siten kurkottamaan parhaimpaansa
  • Opiskellut positiivista psykologiaa New Yorkissa