Kimmo Ohtonen: Luonnon hyvinvointivaikutus kaipaa uudelleen määrittelyä

Juuri luonnon äärellä voi palauttaa keskittymiskykyä, joka on nykyajan teknologiavetoisen arjen ja taukoamattoman somehälinän keskellä aikamoisella koetuksella joka päivä. Metsä on tuhansille ihmisille se sama tuttu ystävä, jonka kanssa on jakanut ilot ja surut koko elämänsä ajan. Kotimetsä onkin monelle meistä jatkuvuuden symboli; kun maailma muuttuu hallitsemattomalla tavalla, lähimetsä seisoo rinnallamme. Tai näin ainakin toivomme. Tutkimuksissa onkin ilmennyt, että jos vierailee muutaman kerran tai vähintään viisi tuntia kuukaudessa viheralueella, on sillä henkistä hyvinvointia merkittävästi kohentava merkitys. Nykyään metsähoitoja käytetäänkin jo ainakin kunnallisella tasolla osana mielenterveyspalveluita. Luonto on samaan aikaan hyvin henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen asia.

Luonto on antidootti yhdelle aikamme vitsauksista: istumiselle. Metsään menemällä voimme ehkäistä muun muassa sydän- ja verisuonitauteja, sekä 2 tyypin diabetesta. Vuosien saatossa olen saanut omakohtaisesti kokea luonnon merkityksen eri elämänvaiheiden äärellä, ilojen ja surujen keskellä. Havupuiden huminan keskellä ajatus vaeltaa vapaasti, ja voi löytää rohkeutta päästää niin hyvät kuin ikävätkin tunteet nousemaan pintaan. Luonto ei jätä sinua yksin niiden kanssa, vaan auttaa sinua laittamaan monet kimurantit asiat perspektiiviin. Luonto onkin meille aina auki, se ottaa jokaisen kulkijan vastaan ennakkoluulottomasti.

Luonnon merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnillemme on kiistaton. Tosin tämä tarkoittaa sitä, että itse luonnon tulisi voida edes kohtuullisen hyvin, jotta se voi ”tuottaa” meille jokapäiväisen hyvinvoinnin annoksen. Mikä on meidän vastuumme tässä suhteessa, jonka tulisi olla kaksisuuntainen? Ongelmana on se, että ihmisen ja luonnon välinen hyvinvoinnin keskinäisriippuvuus on monimutkainen ja abstrakti kokonaisuus. Luonnon hyvinvointi tahtoo usein jäädä ihmisen intressien varjoon.

Julkisessa keskustelussa luontoa käsitellään ennen kaikkea resurssi kysymysten kautta, mutta nykyään uhkakuville on tosiasioiden takia mahdotonta kääntää selkänsä – ne ovat läsnä ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon muokatessa monien suhtautumista ympäristöasioihin. Metsä on tärkeä taloutemme kulmakivi, mutta se on myös tuhansille ihmiselle jotain, mitä on vaikea mitata rahassa. Jos Suomen luonnon hyvinvointivaikutuksille lyötäisiin hintalappu, montakohan nollaa siinä olisi? 

Vanhan viisauden mukaan jokainen sukupolvi kokee elävänsä historiallisen poikkeuksellista ja tärkeää aikaa; juuri meidän elinaikanamme taistellaan koko ihmiskunnan kohtalon kysymyksistä. Tämän ajan merkittävimmät, koko ihmisyyttä koskevat kysymykset liittyvät planeetan tilaan: uhkakuviin, jotka ovat meidän itsemme luomia. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ja ympäristösaasteet ovat vaikutuksiltaan todellisia, mutta samaan aikaan käsitteellisellä tasolla valtavia ja abstrakteja. Pitkään meidän kuluttajien oli liian helppoa sulkea silmämme toimintamme todellisille seurauksille - sille kärsimykselle, jonka kulutusvalintamme aiheuttavat miljoonille tunteville olennoille.

Nykymaailmassa saa broilerin eurolla ja fileen parilla. Halvan lihan seuraukset ovat olleet tuhoisat. Miljardien tehotuotannon helvetissä elävien eläinten kärsimys on jotain, mitä harva meistä pystyisi katsomaan edes televisiosta muutamaa sekuntia kauempaa. Maailmassa, jossa ruoan tuotanto on ulkoistettu, on meidän helppoa puhua siitä, kuinka eläinrakkaita olemme, samalla kun popsimme kanasalaattia tai heitämme kinkkusiivuja leivällemme. Luonnon monimuotoisuus ja ilmastokysymykset ovat sidoksissa toisiinsa. Lihankulutuksen radikaali vähentäminen on keskeinen keino lisätä metsitettävää maata ja suojella hiilinieluja sen sijaan, että tuotantoeläinten ja rehuntuotannon tieltä hakataan enemmän metsiä. 

Tiede on osoittanut, että ihmiskunnan ruokavalion on muututtava pääosin kasviperäiseksi, jotta voimme hidastaa ilmastokriisin etenemistä ja suojella kuilun partaalla olevia eläinlajeja ja kokonaisia ekosysteemejä. Idea lihapäivästä, että lihasta tulisi massakuluttamisen sijaan kerran viikossa nautittava “luksustuote”, olisi konkreettinen keino, jolla jokainen meistä voisi omalla panoksellaan parantaa tuotantoeläinten elinoloja, vähentää päästöjä, vaalia luonnon monimuotoisuutta ja huolehtia omasta terveydestään. Yksilön teoilla on merkitystä, varsinkin kun näitä samoja keskusteluita käydään eri puolilla maailmaa, ei ainoastaan lännessä.

Muutos lähtee arkisista asioista. Sillä kun puhumme luonnon hyvinvoinnista, on tässä prosessissa aina kyse ennen kaikkea luontosuhteestamme. Elämäntavoistamme. Sillä jokaisella meistä on luontosuhde, halusimme tai emme, välitimme siitä tai emme. Sen kovinta ydintä ovat kulutustottumuksemme, energiankäyttö, liikkuminen ja ruuan kulutus.

Australian laajamittaiset tulipalot, koronavirus tai sulavat jäätiköt ovat järkyttäviä esimerkkejä laajemmista ongelmista, joille emme enää voi kääntää selkäämme. Vaikka luonnolla ei ole agendaa tai viestiä kerrottavanaan, tulee meidän antaa viime aikaisille järkyttäville ilmiöille kaikkea toimintaamme määrittävä merkitys. Luonto ei voi hyvin. Hätähuutoja kaikuu eri puolilta planeettaa. On meidän aika kuunnella. Ihmiskunnan on aika havahtua. On aika alkaa lähestyä luonnon hyvinvointikysymyksiä itse luonnon näkökulmasta käsin. Lopulta teot määrittelevät meidät. Ne kertovat keitä me olemme ja millainen suhteemme kotiplaneettaamme on. Ja se mikä on hyväksi luonnolle, on hyväksi myös meille.