Hanne Valtari: Miten lapsiperhe selviää poikkeusarjesta pimahtamatta?

||
Korona kutisti elämän sisätiloihin. Miten järjestää poikkeusajan perhe-elämä niin, että sekä päiväkotilaisella, etäkoululaisella kuin etätyötä tekevällä vanhemmalla säilyy motivaatio? Lue Lähiömutsi -bloggaajan ja kahden lapsen äiti Hanne Valtarin humoristinen Vieraskynä ja poimi vinkit arkeasi helpottamaan!

Kirjoittaja | Hanne Valtari. Kuvat | Hanne Valtari

Pienten lasten kanssa eläessä jokainen ”nyt on aikaa aloittaa vaikka neulontaharrastus” -vinkki saa hymähtämään. Poikkeusarki tosiaan hidasti arjen tahtia, mutta samalla päivistä hävisi useampia tunteja. 

Omassa arjessani kotiin siirtyi sekä viisivuotiaan päiväkoti että ekaluokkalaisen koulu.

Puolisoni työskentelee niin kutsutulla kriittisellä alalla, joten hänen työnsä on jatkunut kodin ulkopuolella. Itse olen tottunut pyörittämään yhden naisen yritystäni rauhalliselta kotityöhuoneelta, mutta nyt työpisteeni on monina päivinä siirtynyt ruokapöydän ääreen, kaiken kodin hässäkän keskipisteeseen.

Tilanne on pakottanut opettelemaan sitä kuuluisaa hetkessä elämistä, sillä kaltaiseni suunnitelmia rakastavan on ollut totuttava siihen, että edes huomisen kulusta ei ole tarkkaa tietoa.

Fiilikset heiluvat laidasta laitaan. Toisina päivinä nautin päivien pakotetun verkkaisesta kulusta ja tunnen itseni superihmiseksi keksiessäni pedagogisia ja kivoja tehtäviä lapsille samalla kun toisella kädellä nakutan sähköpostia.  Toisina seinistä tuntuu irtoavan tapetit ja itkemme kaikki tavallisen arjen perään. 

Olen antanut itselleni luvan tuntea ääripäät. On ihan ok ahdistua nykytilanteesta, sillä olisihan sekin nyt melkoisen sekopäistä, jos onnistuisi pitämään itsensä niin pumpulissa, että mikään ympärillä tai oman kodin sisällä tapahtuva ei kolahtaisi. Pölyäkin on joka paikka täynnä – miten paljon lähes koko ajan sisällä olevista ihmisistä oikein voikin irrota nöyhtää? 

Olen itkenyt räkää tyrskyen ja ollut voipunut, vaikka en ole ihan edes saanut kiinni, mikä kaikki oikein itkettää. Mutta jokainen itku on puhdistanut sitä nimeämätöntä röynää pois mielestä.

Mutta samalla olen antanut itseni nauttia tilanteesta. Kuten siitä, että esimerkiksi harrastuskuskaukset on peruttu. Olen viettänyt vuodesta 2013 perjantai-iltani hirveällä kiireellä joko laittaen lasta matkaan tanssitunnille (äkkiä kouluun ja päiväkodille, äkkiä kotiin, äkkiä kuramärät vaatteet pois, äkkiä ruokaa, äkkiä pakkaus, äkkiä taas vaatteet niskaan!) tai itse vuorollani tanssijoita kuskaten (sama litania kuin äsken + selkä hikisenä laatikkopyörällä polkien, vetoisalla koulunkäytävällä nuoremman lapsen kanssa aikaa tappaen treenien ajan ja sitten äkkiä kiireellä kotiin, kun kello on jo vaikka mitä ja iltapala pitäisi laittaa).

Nyt ensimmäistä kertaa vuosiin perjantai-iltaisin ei ole kiire minnekään, ja vaikka lapsi ikävöi harrastustaan, minä nautin niin että ihan tanssittaa.

Vinkit etätyöpäiviin

Miten sinä oikein jaksat pukeutua noin kivasti kotitoimistollakin? Tällaisia kysymyksiä sain aikaisemmin useamman viikossa Lähiömutsin Instagram Stooreihin, joissa minulla on tapana esitellä kotitoimistoasuni. Viime viikkoina näitä kysymyksiä ei ole tullut ainuttakaan. 

Toiset varmasti viihtyvät ja ovat aikaansaavia myös yökkäreissä ja pieruverkkareissa, mutta itselleni on tärkeää kotityöpäivinäkin pukeutua kivasti. Kun päällä on jotain skarpimpaa, olokin muuttuu heti skarmpimmaksi. Sitä paitsi rakastan kauniita (vintage)vaateaarteitani, ja olisi sääli, jos niitä voisi käyttää vain kylillä pyöriessään! Tätä kirjoitan päälläni silkkihaori, ja voin kertoa, että oloni on paljon seesteisempi kuin reikäiset kalsarit päällä olisi.

Itse meikkaan verrattain harvoin, mutta silti olen poikkesarjessakin välillä laittanut huulipunaa. On kerrassaan ihmeellistä, mitä pinkki huulipuna voi saada omassa olotilassa aikaan!

Kotoa työskennellessäni en lipsu päivärytmistä, oli sitten kyseessä normaali arki tai tämä nykyinen. Itse olen aikaansaavimmillani ja luovimmillani aamuisin, joten herätyskello soi joka arkipäivä. Tosin ennen se soi 6.40, nyt vasta kello 7, kun päiväkotimatkaan ei mene aikaa. Jollekin muulle väljempi rytmi voi sopia, mutta itse tarvitsen rytmin pitääkseni pakan kasassa. 

Poikkeusarjessa olen entistä onnellisempi siitä, että puolisoni on osittaisella hoitovapaalla, eli tekee lyhennettyä työviikkoa. Se mahdollistaa joustavammin meidän molempien töiden sekä yhteisen perhe-elämän järjestämisen, etenkin nyt. 

Itse olen tosiaan tottunut työskentelemään kotoa käsin, sillä työhuoneeni on kodin yhteydessä. Hektisten pikkulapsivuosien ja vuokratyöpöytäpaikkojen jälkeen nautin tavattomasti rauhallisista työpäivistä ja säästämistäni tunneista, joita en joudu laittamaan työmatkoihin. Poikkeusarjessa tilanne on tietenkin erilainen, mutta samalla olen onnekas, että minulla on edelleen oma tuttu ja rakas työhuone, jossa tavaroille on paikkansa. Ja mikä parasta, työhuoneestani saa myös laitettua oven kiinni niinä päivinä, kun puoliso on vetovastuussa koulusta ja lapsista.

Niinä päivinä, kun olen itse vetovastuussa, tilanne on toinen. Yrittäjänä olen onneksi vastuussa työstäni pääasiassa itselleni, ja olen voinut vähentää töiden tekemistä (pakostakin, sillä kalenterista hävisi laskutettavia töitä). Sillä ainut keino, joilla selvitä etätyöpäivistä järjissään, on ollut tehdä töitä vain silloin kuin voin olettaa edes etäisesti voivani keskittyä töihini. Jos yritän samaan aikaan vetää koulua ja päiväkotia, lopputuloksena on vain itkua ja huutoa, mutta ei mitään valmista. Jos joutuisin tehdä työni tässäkin ajassa tiukasti toimistoaikaan ja kellokortti kaulassa, en todellakaan tiedä, miten selviäisin.

Omaa työkuplaa saa onneksi rakennettua vastamelukuulokkeilla. Ja jos vielä laittaa lapsille omiin kuulokkeisiin äänikirjoja, äänellä ääntä vastaan taistelu on vielä varmemmin voitettavissa. 

On onni, että me olemme kaikki tässä samassa tilanteessa. Nyt annetaan helpommin anteeksi, jos ja kun koko ajan ei synny pelkkää priimaa tai sähköposteihin ei ehdi vastata saman päivän aikana. Olen vetänyt useamman työpalaverin hunnilauman juostessa ympärillä – mutta yleensä sama tilanne on ollut myös siellä toisessa päässä. 

En siis erityisemmin kaipaa livepalavereja. Toisinaan koitan normiarjessakin puolittain tosissani tehdä ennätyksiä siinä, kuinka kauan voin hoitaa työasioita poistumatta kotilähiöstämme Helsingin Herttoniemestä.

Toivonkin, että tämä poikkeusarki laittaa palaverikäytäntöjä uusiksi, kun huomataan, että ehkä ihan jokaista asiaa varten kaikkien ei tarvitse matkata yhteen paikkaan tavatakseen livenä, vaan palaverit voidaan pitää myös netissä. Minä laitan ne matkoihin kuluvat ajat mieluummin aikaansaavaan työntekemiseen – ja olen sosiaalinen saatuani työt tehdyksi.

Huomaan yrittäjyyden tietämättäni valmistelleen minua tähän odottamattomaan aikaan. Siedän paremmin epävarmuutta, pystyn mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ja hullun varmuudella luotan asioiden järjestyvän. 

Vinkit etäkoulupäiviin

Tovi sitten perheellinen naapuri tuli vastaan pihalla (taisimme olla molemmat viettämässä omaa aikaa, eli viemässä roskia) ja kertoi päivän menneen tosi hyvin. Ilahduin ja kyselin tietenkin, mitä taikaa hän oli käyttänyt hyvän päivän aikaansaamiseen. ”En edes yrittänyt tehdä omia töitäni!”

Vastaus nauratti, sillä ihan sama vinkki minullakin on tarjota etäkoulupäivien läpiviemiseen. Ja se ei tietenkään toimi kaikkien arjessa, mutta on ainut keksimäni keino, jolla tämän poikkeusarjen etäkouluineen on saanut toimimaan selvästi paremmin. 

Mutta muutamia muitakin kikkoja olen koittanut keksiä. Olennaisin on rytmin säilyttäminen. Meillä ei ole mitään etäyhteyden varassa toimivaa opetusta, vaan tehtävät tehdään omassa tahdissa. Eli etenkin ekaluokkalaisen ollessa kyseessä, hommat tehdään aikuisen vahtimassa tahdissa. Tehtävien tekeminen siis aloitetaan aamusta. Olemme kuitenkin käyttäneet myös vapautta hyödyksi. Jos tänään tekee mieli tehdä enemmän matikkaa, sitten tehdään ja huomenna tehdään vähemmän.

Koulupäivät alkoivat selkiytyä, kun aloin kirjoittaa jokaisen tehtävän erillisille post it -lapuille. Tein sen alkuun itseäni varten, mutta tajusin, että siinä samalla lapsi konkreettisesti näkee, mitä on tehtävänä ja huomaa työmäärän vähentyvän tekemällä. 

Kirjoitan päivittäin toistuvat tehtävät yhden värisille post it -lapuille ja viikkotehtävät toisen värisille lappusille. Lätkäisen ne kiinni vitriinikaappimme oveen, josta lapsi saa tehtävän tehtyään siirtää lapun kaapin toiseen oveen merkiksi siitä, että tehtävä on tehty. Kuulin myöhemmin, että tälle tekniikalle on olemassa myös nimi: kanban. Sitä googlaamalla löytää lisää tietoa ja inspiraatiota. 

Tärkeitä päivää rytmittäviä juttuja ovat myös koronapäiväkirjan pitäminen sekä HS:n Lasten uutiset.

Koronapäiväkirjan keksin lapselle tehtäväksi siinä vaiheessa, kun koulusta ei ollut vielä tullut minkäänlaisia ohjeistuksia etäkoulupäiviin. Päiväkirja on hyvää kirjoitustreeniä ekaluokkalaiselle ja samalla muisto tästä eriskummallisesta ajasta. Lapsen perässä aloitin myös itse vuosien tauon jälkeen kirjoittamaan päiväkirjaa. Suosittelen! On ihanaa ilman sensuuria tai mahdollisuutta korjata kirjoittaa ajatuksiaan ulos. 

Helsingin Sanomien tuottama Lasten Uutiset taasen löytyy esimerkiksi YouTubesta. Nyt poikkeusarjen aikaan uusi jakso ilmestyy joka arkipäivä. Lähetyksissä käsitellään esimerkiksi koronaan liittyviä aiheita lastentajuisesti, faktapitoisesti, mutta ilman että lasta alkaa pelottaa. Soveltuu siksi myös aikuisille, joita uutistulva on alkanut ahdistaa!

Muut vinkit pään koossa pysymiseen:

Kaupassa käynti kerran viikossa. Normiarjessakin sinne kauppaan on ihan turha lähteä säheltämään monta kertaa viikossa. Nyt hoidamme ostokset samaan tapaan kerran viikossa. Kun lappaa ostoskärryn täyteen hedelmä- ja vihannesosastolla ja pitää huolen, että kuivatavarakaappi on hyvin varustelu, nelihenkinen perhe pärjää helposti yli viikonkin. Esimerkiksi leipää laitetaan pakkaseen ja kauramaidoista moni säilyy avaamattomana huoneenlämmössä. 

Lapset mukaan kotitöihin. Myönnän olevani normiarjessa huono ottamaan vastaan lasten ”apua” kotitöissä, etenkin ruuanlaitossa. Mutta nyt, kun kuitenkin nyhjätään yhdessä koko ajan, eikä ole ollut kiire ruuan jälkeen olla menossa jonnekin, on ollut aikaa säätää keittiössäkin enemmän. Eihän se ”apu” muutu avuksi ilman opettelevaa säätämistä.

Etänä läsnä. Ekaluokkalaisen puhelin on tällä hetkellä erityisen tärkeä vempele. Sen avulla pidetään yhteyttä ystäviin, joita nyt ei voi nähdä. On ollut ihanaa huomata, että lähinnä ääniviestein ja emojein puhelinkeskustelevat lapset ovat alkaneet soitella pitkiä videopuheluita, joiden aikana he yksinkertaisesti leikkivät toistensa kanssa, etänä. Itsekin olen huomannut soittaneeni puheluita ja videopuheluita muutamassa viikossa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. 

Ruutuaikarajoitukset. Oma ruutuaikani on tuplaantunut erikoisarjen aikana. Toki teen puhelimella paljon myös töitä ja nyt paikkaan kirjoitusvajetta tekemällä paljon sisältöä IG Stooriin. Mutta silti, pahimmillaan kuusi tuntia puhelimella, härrekuud! Olenkin laittanut ensimmäistä kertaa ikinä itselleni puhelimeen ruutuaikarajoitukset. Tässä ajassa olen myös erityisen iloinen paperisesta Hesarista, sillä jos vielä lukisin uutisetkin ruudulta, muuttuisivat silmäni neliönmallisiksi ennen kuin normiarki koittaa. 

Olkkari jumppasaliksi. Kaikkea se korona teettää! Kun oma sali on suljettu ja lähimetsän lenkkipoluilla meininki kuin hullareilla, on minusta kuoriutunut esiin kotijumppapirkko. Jos se on mahdollista minulle, se on mahdollista kenelle vain terveelle! Olen ostanut jäsenyyksiä online-jumppiin sekä -joogatunneille ja vau. Vaikka hyötyliikunta on tipahtanut minimiin, onnistun silti harrastamaan liikuntaa jopa enemmän kuin tavallisessa arjessa.

Luo tunnelmaa. Olen herkkä aistimaan ympäristöni ärsykkeitä ja imemään ne omaan olooni. Mutta onneksi tätä herkkyyttä voi käyttää myös hyödyksi. Luon kotiin tunnelmaa leikkokukin (niitä voi tilata kotiinkuljetuksena!) ja iltahämärän aikaan kynttilöin. Diffuuseri puhisee useamman tunnin päivässä, ja vaihdan sinne tipauttelemiani eteerisiä öljytippoja fiiliksen mukaan. Ja musiikki! Mikä voima sillä onkaan mielialaan. Meillä soi kaikkea klassisesta Nirvanaan, fiiliksen mukaan. 

Lukko makkarin ovessa. Näinä aikoina ei ole treffeille asiaa, mutta parisuhdetta haluaa silti helliä. Kaikista hankalinta on löytää aikaa seksille – vaikka se on yksi varmimmista keinoista saada ajatukset muualle ja keho hyrräämään hyvää oloa. Onneksi makkarin ovessa on lukko ja Yle Areenassa Pikku Kakkonen!

 

Hanne Valtari

  • Yrittäjä, ammattikirjoittaja-valokuvaaja, urbaani marttailija ja hyvisten puolella seisova vaikuttaja. Asuu perheineen Helsingin Herttoniemessä.
  • Lähiömutsi-blogi on Hannen yhden naisen media, ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta kauneutta sekä onnea. www.lahiomutsi.fi
  • Vaikuttaa myös Instagramissa: @lahiomutsi
  • Kirjoittanut kirjat Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY 2017) ja Unelmaduunarin tilipäivä (WSOY 2020) yhdessä Satu Rämön kanssa.
  • Houstannut yhdessä Satu Rämön kanssa kolme kautta Unelmaduunarit-podcastia. Kuuntele podcastia Soundcloudissa!