Kirjoittaja | Emma Kari. Kuva | Anna Autio
Mikään ei tunnu herättävän suomalaisessa niin suuria tunteita kuin liha ja maito. Kun Unicafe ilmoitti luopuvansa naudanlihasta ravintoloissaan, se sai aikaan myrskyn. Tuohtuneita eivät kuitenkaan olleet opiskelijat, eli he, joita tämä asia koski. Asia meni tunteisiin niin keskustan kansanedustajilla, Keskuskauppakamarilla kuin aikuisilla miehillä internetissä.
Tämä kaikki huolimatta siitä, että naudanlihan osuus kyseisen ravintolaketjun tarjonnasta on häviävän pieni jo valmiiksi. Nykyisin 40 prosenttia Unicafen annoksista on kasvis- ja vegaaniruokaa ja tarjoiltavista liha-aterioista vain 15 prosenttia sisältää nautaa. Unicafen tavoitteena on myös kasvattaa kasvis- ja vegaaniruokien osuus yli 50 prosenttiin ensi vuoden loppuun mennessä. Edelläkävijyyttä, sanoisin.
Lehmät eivät ole meille vain ravintoa
Unicafen aiheuttama kohu osoitti jälleen kerran sen, että lihansyönnissä on kyse paljon muustakin kuin vain ravitsemuksesta. Lihan syöminen ja maidon juominen tuntuu olevan ennen kaikkea ideologinen kysymys.
Kyse ei ole nimittäin kotimaisesta ruoan puolustuksesta. Lihaa intohimoisesti puolustaville kun ei riitä selitykseksi, että naudan sijaan lautaselleen saisi jotain muuta kotimaista ravintoa, vaikkapa kotimaista nyhtökauraa tai härkistä. Unicafeen kohdistunutta raivoa ei lieventänyt edes se, että nautaa kerrottiin korvattavan suurilta osin kotimaisella possulla ja broilerilla. Jos maidon vaihtaa kotimaiseen kauramaitoon tai sika-nauta jauhelihan nyhtökauraan, se tuntuu herättävän saman aggressiivisen vastareaktion kuin kotimaisen lihan vaihtaminen espanjalaiseen tai chileläiseen avokadoon.
Lehmät edustavat meille suomalaisille jotain hyvin perinteistä ja nostalgista elämänmuotoa. Se edustaa meille aitoa kotimaisuutta. Kun ajattelemme maaseutua, ajattelemme peltoja ja lehmiä. Lapsesta asti olemme nähneet kuvia iloisista, niityllä laiduntavista lehmistä ja kuulleet, miten näistä onnellisena kirmaavista eläimistä saatava maito tekee luustomme vahvoiksi. Suhteemme lehmiin on lämmin ja läheinen. Me emme tahdo nähdä näitä eläimiä kriittisesti saatika kyseenalaistaa perinteistä suomalaista maataloutta.
Sivutuotteena metaanipäästöt ja ravinnekuormat
Huolimatta siitä, miten lämpimästi suhtaudumme nautakarjaan osana kulttuuri-identiteettiämme, meidän tulisi nähdä myös lihantuotannon varjopuoli. Nautakarjan ympäristövaikutukset eivät nimittäin ole mikään mitätön sivuhuomio. Maapallolla lasketaan elävän yli miljardi nautaa. Jokaisen niistä arvioidaan tuottavan noin 500 litraa metaania päivässä. Metaani on hiilidioksidiakin voimakkaampi kasvihuonekaasu. Suomessa nautakarjan päästöt vastaavat vuosittain noin puolta Suomen liikenteen päästöistä, eli noin 11-12 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Siitä olisi varaa karsia.
Jatkuvasti kasvavasta lihansyönnistä kärsii myös Itämeri. Liha- ja maitotalous tuottavat ison ravinnekuorman, joka rehevöittää Itämerta. Tätä maatalouden ravinnekuormaa emme ole merkittävästi onnistuneet vuosien varrella pienentämään. Ja tämä ravinnekuorma on yksi keskeinen syy sille, että Suomenlahden rannikko on kesäisin sinilevälauttojen peittämä. Minusta on väärin, että lapsemme joutuvat oppimaan pienestä pitäen varomaan myrkyllistä merta. Tästä rannikkovesiemme synkästä tilanteesta emme voi syyttää vain itänaapuria, vaan meidän tulee katsoa myös omille lautasillemme.
Maailma muuttuu, hitaasti mutta varmasti
Minä lähdin politiikkaan puolustaakseni eläimiä ja ympäristöä sekä tulevien sukupolvien oikeutta hyvään elämään tällä pallolla. Selkeä tapa puolustaa näitä on vähentää lihankulutusta. Ensimmäinen valtuustoaloitteeni oli aloite koulujen kasvisruokapäivästä. Siitä on nyt 10 vuotta. Unicafen päätöksestä syntynyt sekamelska ja huutomyrsky sai minut muistelemaan omaa aloitettani kymmenen vuoden takaa ja siitä käytyä keskustelua. En silloin osannut arvatakaan, millaisen myräkän aloitteeni tulisi saamaan aikaan. Youtube-videota, johon on koostettu parhaat palat kyseisestä valtuuston kokouksesta, on katsottu liki 140 000 kertaa.
Eteenpäin on kuitenkin tultu. Tänä syksynä päätimme kaupunginvaltuustossa yksimielisesti puolittaa Helsingin kaupungin lihankulutuksen vuoteen 2025 mennessä.
Kasvispohjainen ruokavalio ei ole mikään uusi tai outo asia Suomessa. Ruokavaliomme koostui hyvin pitkään lähinnä kasvisruoasta, ja liha oli vain juhlapyhien herkku. Tämänkaltaista muutosta tarvitsisimme nytkin. Jos söisimme lihaa vain juhlapyhinä, ympäristövaikutukset pienenisivät. Tässä ei ole kyse siitä, että kaikesta lihankulutuksesta luovuttaisiin, vaan siitä, että vähennämme sitä.
Lihankulutuksen vähentämisessä vaaditaan toimia sekä meiltä poliitikoita että yrityksiltä, mutta tämä on myös asia, missä jokainen kansalainen voi itse tehdä paljon. Vähentämällä omaa lihankulutustaan pienentää ruokalautasensa ympäristöjalanjälkeä. Siitä valinnasta kiittävät Itämeri, ilmasto ja oma terveys.
Emma Karin kirjoituspalkkio ohjattiin hänen toiveestaan Suomen Luonnonsuojeluliitolle.
