Vegetonnikala-puttanesca

Annoskoko2 hengelle
Valmistusaika30 min
VaikeusasteHelppo
Vegetonnikala-puttanesca
Tonnikalapasta on klassikkoruoka. Tässä versiossa valmistetaan vegaanista tonnikalaa pastan lisukkeeksi. Kruunaa annos tuoreella basilikalla.

Vegaanitonnikala

70g (n 1 kukkurallinen dl) auringonkukansiemeniä (liota yön yli) ½ pieni punasipuli 1½ rkl kapriksia liemineen ½ rkl sitruunamehua ½ rkl oliiviöljyä ½ tl omenaviinietikkaa ½ nori-levälevy (eli sitä + mitä käytetään sushin valmistuksessa) rouhittua merisuolaa

Puttanescan vegeversio

1 tlk tomaattimurskaa 1 rkl oliiviöljyä 1 rkl punaviinietikkaa 1 tl chilihiutaleita 1 tl sokeria 2 valkosipulinkynttä 1 tl kapriksia 1 tl kapristen lientä 1 dl vihreitä (tai mustia kalamata-) oliiveja 1 rkl oliivien lientä

Lisäksi

125g (puolikas pussi) kikhernepastaa (tai tavallista pastaa) + tuoretta basilikaa

Reseptin kirjoittaja | Viimeistä murua myöten

Olennainen seikka vegetonnikalaa valmistaessa on tietysti sen yhtäläinen edullisuus verrattuna tölkkitonnikalaan. Vegetonnikala valmistuu hyvin edullisista auringonkukansiemenistä, eli sekä opiskelijaystävällisyys että myös hyvä ravintosisältö on taattu. Vegetonnikala on suorastaan tölkkitonnikalaa edullisempaa (eettisyydestä puhumattakaan).

Olennaisin osa vegetonnikalan valmistuksessa on nori-levä, joten älä vain skippaa sitä.
Tonnikalamassa muistuttaa ulkonäöltään hyvinkin paljon tölkkitonnikalaa. Mausta toki huomaa, ettei lautasella ole aitoa tonnikalaa, mutta hyvää ja merellisen makuista ruokaa joka tapauksessa.

Valmistusohjeet

  1. Valmista vegaanitonnikala: Liota auringonkukansiemeniä runsaassa vedessä yön yli. Valuta vesi pois. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja karkeaksi massaksi.
  2. Valmista puttanesca-kastike: Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle kaikki kastikkeeseen tulevat ainekset sekä suurin osa vegaanitonnikalasta (säästä osa tarjoiluun annoksen päälle) ja anna poreilla, kunnes kastike on lämmintä.
  3. Keitä pasta al denteksi. Kikhernepastan keittäminen al denteksi on kyllä todella vaikeaa, koska keittoaika muutenkin on noin kaksi minuuttia.
  4. Kokoa annokset. Lisää annosten päälle basilikaa ja loput tonnikalaseoksesta.