Vegaaniset pinaattiletut

Annoskoko4
Valmistusaika60min
VaikeusasteHelppo
Vegaaniset pinaattiletut
Pinaattiletut ovat klassikkoruoka ja maidon kaurajuomaan vaihtamalla ne maistuvat myös vegeille ja vegaaneille. Tästä on helppo aloittaa kasvisruokakokeilut!
1 pss (150 g) pakastepinaattia sulatettuna 3 dl vehnäjauhoja 1 dl ohrajauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 3 dl kaurajuomaa 2 dl hiilihapotettua vettä (tai lisää kaurajuomaa) 2 rkl rypsiöljyä + lisää paistamiseen

Reseptin kirjoittaja | Vegeviettelys

Valmistus

  1. Sekoita keskenään kuivat aineet. Mittaa kulhoon kaurajuoma. Lisää jauhoseos pienissä erissä koko ajan vispaten. Lisää hiilihapotettu vesi, öljy sekä pinaatti. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
  2. Kuumenna öljy lettupannulla ja kaada taikinaa pannulle noin 2 rkl. Paista muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pinta on saanut hieman väriä.
  3. Tarjoa esimerkiksi puolukkasurvoksen tai muiden mieleistesi täytteiden kanssa.

Tässä kolme vinkkiä valmistukseen:

1. Hiilihapotettu vesi tuo – samaan tapaan kuin vohvelitakinaan – myös vegaanisiin pinaattiletuihin kuohkeutta.

2. Paras lettutaikina valmistuu vehnä- ja ohrajauhojen sekoituksesta.

3. Nämä pirteän vihreät arjen piristäjäletut kannattaa paistaa paistolämmöllä, joka on noin 2/3 lieden täydestä tehosta.

Herkullisia lettuhetkiä!