Uuniperunat ja vegetonnikalatahna

Annoskoko7 annosta
Valmistusaika1,5 h
VaikeusasteHelppo
Uuniperunat ja vegetonnikalatahna
Ei uskoisi, ettei tässä reseptissä ole käytetty tonnikalaa. Ohje on vegaaninen ja gluteeniton. Lisää tahna uuniperunoiden päälle ja herkuttele!

Uuniperunat

7 rosamunda perunaa 2 dl karkeaa merisuolaa

Vegetonnikala

1 dl hummusta (esim Sevan) 1 dl kikherneitä (esim GoGreen) 1 dl auringonkukansiemeniä ½ punasipuli 2 rkl vegaanista majoneesia 3 rkl väkevää sinappia (esim Aura) ripaus suolaa* + reilusti tuoretta tilliä + sitruuna- tai mustapippuria

Reseptin kirjoittaja | Minska

Valmistusohjeet

Uuniperunat

  1. Kaada karkea merisuola uunivuoan pohjalle.
  2. Pistele perunoihin haarukalla reikiä ja laita ne suolan päälle.
  3. Paahda 200 asteisessa uunissa 1h.
  4. Tee sillä aikaa täyte.
  5. Kun perunat ovat valmiita, halkaise ne pitkittäin ja laita väliin vegetonnikalaa.
  6. Tarjoa.

Vegetonnikala

  1. Sekoita hummus ja kikherneet ja painele lusikalla kikherneitä muusiksi. 
  2. Paahda kuivalla pannulla auringonkukansiemenet kullanruskeiksi ja sekoita mukaan. 
  3. Tee punasipulista mahdollisimman pientä silppua ja sekoita muiden joukkoon.
  4. Lisää sekaan majoneesi ja sinappi. 
  5. Hienonna tilli ja lisää tahnaan.
  6. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vinkkejä valmistukseen

Huom! Merisuolan voi käyttää uudelleen.