Pastakastike

Annoskoko10 hengelle
Valmistusaika1,5-2 h
Pastakastike
Kasviksia täynnä oleva helppo pastakastike, jota voi myös pakastaa kiireistä arkea helpottamaan.
5 pientä salottisipulia 4 valkosipulinkynttä 10 cm pala purjon valkoista osaa 3 sellerinvartta 2 rkl oliiviöljyä 1 iso porkkana 1 kesäkurpitsa 5 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 1 rkl oreganoa 3 rkl tomaattipyreetä 1 rkl (intiaani tai kookos)sokeria 1 rkl punaviinietikkaa 2 tl suolaa

Reseptin kirjoittaja | Minska

Valmistusohje

  1. Halkaise purjo ja pese se hyvin (väleissä on helposti paljon multaa ja hiekkaa).
  2. Kuori ja hienonna sipulit ja leikkaa purjo ohuiksi renkaiksi.
  3. Kuullota sipuleita ja purjoa miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
  4. Viipaloi porkkana ja kesäkurpitsa ja heitä ne sekaan (tai heitä vaan puolet ja paahda toisia puolia uunissa 10-15 minuuttia. Lisää ne sitten sattumiksi soseutettuun kastikkeeseen.)
  5. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, oregano, tomaattipyree, sokeri, punaviinietikka ja suola.
  6. Anna porista kannen alla hiljaa kuplien noin 1h. Sekoita välillä. 
  7. Soseuta. 
  8. (Kaada uunissa paahdetut kasvikset sattumiksi sekaan.)
  9. Maista ja lisää mustapippuria myllystä ja tarvittaessa lisää suolaa.
  10. Jaa annosrasioihin ja pakasta.
  11. Sulata tarvittaessa ja nauti pastan kanssa

 

Vinkkejä valmistukseen

*Nämä tuotteet löydät verkkokaupastamme.