Palsternakkakeitto ja kauden hedelmäsalaatti

Annoskoko1-2 hengelle
Valmistusaika45 min
VaikeusasteHelppo
Palsternakkakeitto ja kauden hedelmäsalaatti
Palsternakkakeitto on satokausiruokaa parhaimmillaan. Palsternakka paahdetaan uunissa soseutusta vaille valmiiksi. Jälkiruoaksi valmistetaan raikas hedelmäsalaatti.
500g palsternakkaa 1 rkl oliiviöljyä ripaus suolaa 0,5 dl auringonkukansiemeniä 4 dl vettä 1 kasvisliemikuutio 1 tl sitruuna/limemehua + suolaa + mustapippuria + tuoretta timjamia)

Kauden hedelmäsalaatti

2 kiiviä 1 veriappelsiini 1 mango 1 limen mehu 1-2 rkl kotimaista luomuhunajaa

Reseptin kirjoittaja | Minska

Valmistusohjeet

Palsternakkakeitto

  1. Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.
  2. Kuori ja kuutioi palsternakka.
  3. Sekoita kulhossa palsternakkakuutiot, oliiviöljy ja suola.
  4. Paahda uunissa kunnes kuutiot ovat täysin kypsiä n. 30-40min.
  5. Tee sillä aikaa hedelmäsalaatti (ohje alla) ja paahdetut auringonkukansiemenet.
  6. Paahda auringonkukansiemeniä kuivalla pannulla kunnes niihin alkaa muodostua kullanruskea pinta. Ripottele päälle suolaa.
  7. Kaada paahtuneet palsternakkakuutiot veden ja kasvisliemikuution kanssa blenderiin ja soseuta.
  8. Kaada kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää sitruuna/limemehu ja mausta suolalla ja pippurilla. 
  9. Tarjoa auringonkukansiementen kanssa.

Hedelmäsalaatti

  1. Kuori ja kuutioi kiivi, veriappelsiini ja mango.
  2. Sekoita keskenään hunaja ja limen mehu ja kaada hedelmien päälle mausteeksi.