Keitetystä bataatista, linsseistä ja riisistä syntyvät superherkulliset burgerpihvit. Hampurilaisten täytteeksi avokadoa, ituja, hummusta ja supersoossia!
2 dl keitettyjä punaisia linssejä
2 dl keitettyä bataattia
2 dl muussina (yksi pienehkö bataatti)
2dl keitettyä riisiä
2rkl oliiviöljyä
0.5-1 dl kaurajauhoja (tmv. jauhoa niin että taikinasta tulee helpommin muotoiltava)
2rkl pellavansiemenrouhetta
1 murskattu valkosipulinkynsi
1tl sipulijauhetta
1tl paprikamaustetta
0.5tl suolaa (lisää maun mukaan)
muutama rouhaisu pippuria
Reseptin kirjoittaja | Feel Good Kitchen
Pihvien kannattaa antaa vetäytyä rauhassa paistamisen jälkeen ja mahdollisesti uudelleenlämmittää ne kokoamista varten. Hampurilaiset taas ovat luonnollisesti parhaimmillaan välittömästi kokoamisen jälkeen.
Hampurilaisen väliin tulee avokadoa, ituja, hummusta ja supersoossia eli Oatlyn creme fraichea & Pirkan pesto arrabiataa sekoitettuna keskenään. Kaikkia ei ole tietenkään pakko laittaa yhteen hampurilaiseen, mutta sanottakoon, että tämä kombo on testattu ja se yksinkertaisesti toimii.
Valmistus
- Lämmitä uuni 180 asteeseen.
- Sekoita keskenään keitetyt punaiset linssit, bataattimuussi ja riisi. Sekoita joukkoon lisäksi jauhot, pellavansiemenrouhe, murskattu valkosipulinkynsi ja mausteet. Tsekkaa, että suolaa on riittävästi. Jätä tekeytymään n. 10 minuutin ajaksi.
- Ota sillä välin esiin leivinpaperi ja voitele se huolellisesti miedolla öljyllä. Pihvit tarttuvat ilman voitelua helposti kiinni!
- Kostuta kätesi ja pyörittele taikinasta palloja, jotka litistät pihveiksi esimerkiksi käsien välissä. Asettele pihvit leivinpaperille. Kannattaa olla varovainen, sillä taikina on tässä vaiheessa usein vielä pehmeää!
- Paista pihvejä n. 20 minuuttia ja käännä sitten (varovasti!) toisin päin ja paista vielä 10-15 minuuttia tai kunnes pihvit ovat saaneet aavistuksen väriä. Anna jäähtyä hyvin ja nauti.