Suvi Auvinen: Ruokahävikki – ilmasto-ongelma vai ei?

Onko ruokahävikki ongelma, ja jos on, miksi? Toimittaja ja tietokirjailija Suvi Auvinen kannustaa jokaista miettimään omaa suhdettaan ruokaan.

Kirjoittaja | Suvi Auvinen. Kuva | Kosmos/Meri Björn


Yhteiskunnan tilasta kertoo paljon se, mitä kaatopaikoille päätyy. Tarkkailin itse aihetta läheltä useiden vuosien ajan, sillä opiskeluaikoina hankin monen vuoden ajan suuren osan ruoastani dyykkaamalla. Tutuksi tulivat niin pikkukauppojen roskakatokset kuin suurten automarkettien valtavat jätealueet. Näyt pysäyttivät minut kerta toisensa jälkeen. Roska-astia täynnä avaamattomia leipäpaketteja. Puoliksi raakoja hedelmiä. Avaamattomia säilykepakkauksia. Kaikkea liikaa, illasta toiseen. Kaikkea niin paljon liikaa, että osa heitetään pois. Täytyyhän hyllyyn mahtua uusia tuotteita, jotta kuluttajat pysyvät tyytyväisinä.

Ruokahävikki on noussut yleiseksi keskustelunaiheeksi vasta viime vuosina. Keinoja ilmastonmuutoksen hidastamiselle etsitään läheltä ja kaukaa. Yhä useammin katse kohdistuu sekä lautasellemme että siihen, minne ruoka siltä päätyy. Mutta mistä kaikesta puhumme, kun puhumme ruokahävikistä?

Eniten väliä on sillä, mitä lautaselle päätyy

Ruokahävikin hiilijalanjälki koko ruokaketjussa on pieni. Eniten väliä päästöjen suhteen on sillä, mitä kaupassa tai ravintolassa ruoaksi valitsee. Eri tuotteiden välillä on eroja, mutta nyrkkisääntönä voidaan todeta, että ilmastoystävällisintä ruokaa ovat kotimaiset juurekset. Lisäksi kasviproteiini on lihaa ilmastoystävällisempi vaihtoehto, vaikka kasviproteiini tuotaisiin ulkomailta ja liha olisi kotimaista. Kuljetus ja pakkaus eivät nimittäin juuri vaikuta lopputuotteen hiilijalanjälkeen.

”Kasviproteiini on lihaa ilmastoystävällisempi vaihtoehto, vaikka kasviproteiini tuotaisiin ulkomailta ja liha olisi kotimaista.”

Keskivertosuomalaisen elintarvikkeiden kulutuksen hiilijalanjäljestä yli kolmannes syntyy lihasta ja toinen kolmannes maitotuotteista. Vaikka eläinperäiset tuotteet muodostavat kokonaisuudessaan vain kolmasosan määrällisestä kulutuksesta, niiden osuus elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä on 78 prosenttia. Ylivoimaisesti suurimmat muutokset omaan ruokalautasen hiilijalanjälkeen sekasyöjä saa suosimalla kasvipohjaista ruokaa. Esimerkiksi vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen pienentää sekasyöjän päästöjä 27 kertaa enemmän kuin kotitalouden ruokahävikin nollaaminen. 

Ruokahävikillä on väliä, koska se on täysin turha päästöjen lähde

Ruokahävikki on ilmasto-ongelma, koska ruoantuotanto on niin suuri päästölähde. Samat päästöt syntyvät, vaikka ruoka menisi roskiin – silloin koko tuotantoketju ja sen aiheuttamat päästöt ovat syntyneet turhaan. Kaatopaikalla syntyvät ruokajätteen metaanipäästöt ovat vain pari prosenttia ruoan ilmastovaikutuksista, hävikissäkin suurimmat päästöt syntyvät siis tuotantovaiheessa. 

”Jos globaali ruokahävikki olisi valtio, sen hiilijalanjälki olisi kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.” 

Vaikka ruokahävikki ei yksittäisen ihmisen kohdalla ole suuri päästölähde, sen globaalit vaikutukset ovat valtavat. Me elämme kuin kaikkea olisi saatavilla loputtomasti. Maailmassa tuotetusta ruoasta kolmannes menee hävikkiin ruokaketjun eri vaiheissa. Jos globaali ruokahävikki olisi valtio, sen hiilijalanjälki olisi kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. 

Vaikkei yksittäinen suomalainen voi juuri vaikuttaa Kiinan ja Yhdysvaltojen päästöihin, olemme kaikki ruokahävikkivaltion kansalaisia, sillä ruokahävikistä suurin osa syntyy kotitalouksissa. Kodeissa ruokaa menee hukkaan noin puolet enemmän kuin kaupoissa. Ruokahävikin ilmastovaikutus on huomattava myös Suomen mittakaavassa. Suomessa hävikkiruoan tuotannon aiheuttamat ilmastovaikutukset vastaavat karkeasti arvioiden 100 000 henkilöauton vuosittaisia päästöjä.

Me emme enää arvosta ruokaa

Opiskelijana kauppojen roskiksia kolutessani yksi asia kävi selväksi: Ruokaa ei arvosteta, jos syömäkelpoinen ruoka voidaan hylätä jätteenä. Ruokahävikin minimoimisessa muutoksen pitää lähteä suhteestamme ruokaan. Meidän täytyy oppia uudelleen arvostamaan ruokaa ja kaikkea, mitä tarvittiin jotta saimme sen eteemme. Vinksahtanut asenteemme johtuu muutamasta eri syystä.

Ensinnäkin ruoka on liian halpaa suhteessa siihen, kuinka kallista sen tuottaminen on. Ruoantuottajat eivät saa kohtuullista korvausta työstään. Ruoan hintaan vaikuttaa moni tekijä, mutta yksinkertaistetusti sanottuna ruoan hinta on painettu keinotekoisen matalaksi muun muassa tukipolitiikalla.

Toisekseen elämme maailmassa, jossa kaikkea näyttää vielä olevan ylenpalttisesti. Me emme hahmota elävämme rajallisella planeetalla, kun ympärillemme rakennetaan massiivisia ostoskeskuksia, joiden päätavoite on saada meidät kuluttamaan paljon ja halvalla.

Kolmanneksi ruoantuotanto on etäännytetty niin kauas keskivertokuluttajan arjesta, ettemme ymmärrä kuinka paljon työtä ruoantuotanto vaatii. Me emme arvosta maata, joka antaa ruoan meille emmekä ihmisiä, joiden elämäntyö on ruokkia meidät. Etenkään emme arvosta niitä eläimiä, jotka ovat ruoan vuoksi kuolleet.

Ruokahävikissä katoaa miljardeja yksilöitä

Dyykkausretkiltäni eräs ilta on painunut erityisesti mieleeni. Nousin suuren jäteastian laidalle ja hyppäsin sisään astiaan. Samassa tajusin seisovani suuressa jäteastiassa polviani myöten lammaspaisteissa. Hetki oli pysäyttävä, sillä pystyin laskemaan ympärilläni vakuumiin pakattujen ja pois heitettyjen karitsojen määrän. 

Ruokakeskustelussa eläinyksilöt unohdetaan liian usein. Suomalaiset kotitaloudet heittävät vuodessa pois yli 11 miljoonaa kiloa lihaa, kalaa ja kananmunia. Sen lisäksi että kyseessä on ilmastokriisi, on kyse myös valtavasta eettisestä katastrofista. Jos maailman eläinperäisen hävikkiruoan määrät muutetaan yksilöiksi, mittakaava alkaa paljastua. Globaalisti hävikkiin päätyy joka vuosi 574 miljardia kananmunaa, 3 miljardia Atlantin lohta ja 75 miljoonaa lehmää. Toisin sanoen: me kalastamme meret tyhjiksi heittääksemme kalat roskiin.

”Globaalisti hävikkiin päätyy joka vuosi 574 miljardia kananmunaa, 3 miljardia Atlantin lohta ja 75 miljoonaa lehmää.”

Vaikka mikään eläintuotanto ei ole ylistyslaulu eläinten elämälle, on äärimmäisen surullista nähdä eläimet jätteenä. Jokaisen lihakilon takana on yksilö, joka on joskus elänyt, ajatellut ja tuntenut. Eläimen elämän arvo typistyy hävikkiin päätyessään roskaksi.

Ilmastonmuutos pakottaa meidät muuttamaan kulutustamme kaikilla elämän osa-alueilla. Helpoimpia muutoksia on aloittaa siitä, mitä lautaselleen valitsee ja siitä, kuinka suuren osan ruoastaan syö. Rajallisella planeetalla on mieletöntä elää tuhlaten. Omaa suhdettaan ruokaan kannattaa tutkia ja kyseenalaista. Näenkö ruoan roskana, jota voin tuhlata mielin määrin, vai arvostanko ruokaa elämän eliksiirinä, joka parhaimmillaan tuo elämääni iloa, hyvinvointia ja uusia kokemuksia?

Lisää ruoantuotannon ilmastovaikutuksista, suhteestamme lihansyöntiin ja tulevaisuuden ruoasta voit lukea Suvi Auvisen uudesta journalistisesta tietokirjasta Lihan loppu (Kosmos, 2019).

Lähteet:
Lihan loppu, Suvi Auvinen, 2019, Kosmos.
Foodspill-tutkimus, 2010, MTT.
Food wastage footprint & climate change, 2014, FAO.
Hävikkiviikko, 2019, Kuluttaja-lehti.

Katso lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita