Marja Kihlström: Mikä määrittää miehen roolin?

Kun pieni poika tulee ylpeänä esittelemään lakattuja kynsiään, miten häneen suhtaudutaan? Entä jos pieni poika tulee esittelemään metsästä löytämäänsä keppiä, joka on muuttunut miekaksi? Sinä tiedät oman vastauksesi näihin kysymyksiin. Ja pieni poika lukee vastauksen kasvoiltasi, eleistäsi, alitajunnastasi, ja painaa viestit sydämeensä. Sukupuoleen liittyvät roolit, uskomukset ja stereotypiat ovat kulttuurikohtaisia. Sukupuoli määrittyy vahvasti myös heteronormatiivisen seksuaalisuuden kautta. Sukupuolirooleja vahvistetaan kodin lisäksi hoitopaikoissa, kouluissa ja harrastuksissa. Myöhemmin myös kaverit vahvistavat näitä stereotypioita.

Kasvatuksessa lasta helposti palkitaan sukupuolelle ominaisesta käyttäytymisestä, ja rangaistaan epätyypillisestä, mikä vahvistaa stereotyyppisiä roolimalleja. Tätä ei useinkaan tunnisteta arjessa tapahtuvaksi seksuaalikasvatukseksi. Perinteisesti poikien ajatellaan olevan ”luonnostaan” äänekkäitä, villejä ja aggressiivisia. Nämä ovat kuitenkin vain stereotypioita pojista. Stereotypioiden ulkopuolelle jäävät herkät, ujot ja hiljaiset pojat. Voisimmeko laajentaa kahden sukupuolen stereotypiaamme, ja antaa lasten etsiä oma tapansa ilmaista sukupuoltaan?

Auttaisiko näkökulman laajentaminen myös lisäämään tasa-arvoa, vähentämään väkivaltaa ja edesauttamaan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mikä meitä estää ajattelemasta avoimemmin?

Tutkija Saara Särmä on kuvannut patriarkaattia näin: ”Se kantaa mukanaan ajatuksen vallasta ja valtarakenteesta, jonka vastakohdaksi asettuu vapaus. Patriarkaatissa kukaan ei ole vapaa, eivät edes hierarkian huipulla olevat miehet. Huipulla olevat miehet ovat kuitenkin hyötyneet eniten patriarkaatista.” (Kansan Uutiset 12.11.2017). Juuri patriarkaatti luo ja tarvitsee kahteen sukupuoleen - naiset, miehet - perustuvaa stereotypiaa. Tässä rakenteessa stereotypia miehestä on keskeinen ja määräävä ja ajatusmallit rationaalisia, tunteiden jäädessä toissijaisiksi.

Patriarkaatti elää juuri luomissaan käsitteissä, ja vahvistuu ruohonjuuritason kasvatuksessa. Kun puhumme patriarkaatista, sen rakenne paljastuu ja sen valta murenee.

#metoo toi loistavasti esiin patriarkaatin valtarakenteita. Kun yhä useammat naiset julkisesti kertoivat samankaltaista tarinaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, se ei enää ollutkaan yhden naisen, yhdessä kehossa kokemaa hiljaista ja henkilökohtaista häpeää. 

Ymmärtääksemme miehuutta tänä päivänä, on hyvä pohtia aiempien miessukupolvien kasvua patriarkaattisessa rakenteessa. Sotasukupolven miehistä (1910-1920-luvuilla syntyneet) monet kasvatettiin tiukassa kurissa, jossa isä ei vitsaa säästelly, ja tämä kuritus tulkittiin jopa isän rakkaudeksi. Patriarkaatti eli vahvana, naiset palvelivat miehiään isän ollessa perheen ”pää” ja vahva auktoriteetti. (Eerola & Mykkänen 2014). Sotien kauheudet piti vain unohtaa, ja jos traumaoireet puskivat pintaan, mies oli heikkomielinen. Padotut tunteet purkautuivat levottomuutena, painajaisina, alkoholismina, väkivaltaisuutena ja hiljaisuutena suomalaisissa kodeissa. (Kivimäki 2015). Suurten ikäluokkien sukupolvi kasvatettiin vahvoiksi ilman syliä, heikot kun eivät syliä tarvitse. Isän mahdollinen hoiva ja kiinnostus kohdistui poikaan, koska poika nähtiin arvokkaampana kuin tytär. (Kinnunen 2013).

Millainen miehen malli on sinun suvussasi siirtynyt sukupolvesta toiseen?

Omien lasteni kanssa olen huomannut, että stereotyyppisiä malleja tulee vahvistaneeksi ihan vain sanomalla ratikassa pienelle pojalle, että älä itke.

”Tytöt kyllä saavat itkeä, he ovat luonnostaan tunteellisempia.”

Yksi pahimmista haukkumasanoista pojalle tai miehelle on ”neiti”, totesi näyttelijä Antti Holma podcastissaan Auta Antti. Neiti siksi, että ”neidit”  ovat heikkoja ja tunteikkaita naisia, joiden asema patriarkaattisessa rakenteessa on väheksytty ja alempiarvoinen suhteessa mieheen. Itkeminen, surun tunteiden ilmaisu julkisesti onkin suomalaisen miehen kauhistus, tämän hän on sisäistänyt lapsuudestaan lähtien. Se kiteytyy ennen kaikkea tunteiden välttämiseen ja torjumiseen. ”Pure sitä hammasta perkele, äläkä uikuta!” ”Ole mies, älä itkupilli!”

Jos välttää kohtaamasta tunteensa, ne eivät suinkaan lakkaa olemasta. Sen sijaan ne alkavat kasaantua ihmisen sisään ja saavat aikaan huonon olon. Tunteiden käsittelemättömyydestä voi kehittyä riippuvuuksia, mielenterveysongelmia tai aggressiivisuutta, joka purkautuu itseä tai muita kohtaan. Mikäli epämiellyttävät tunteet nimetään heikkoudeksi  ja ne vaiennetaan, jäljelle jää vain tunnottomuus. Masentunut ihminen puhuukin usein juuri tunnottomuudesta. Mikään ei enää tunnu miltään. Mitä tapahtuu vuorovaikutukselle toisten ihmisten kanssa, jos ei näytä kuin osan tunteistaan? Hyvä esimerkki tästä on surullinen ihminen. Jos vuorovaikutus ei ole avointa, hän jää lohdutusta vaille. (Myllyviita, 2017).

Instagramin valopilkku on ollut @miesplus- jengi. He ovat koonneet yhteen miehiä, jotka haluavat puhua tunteistaan ja näyttää miehenä olemisen eri puolia. Miehen roolin muuttuminen vaatii naisten puheenvuorojen lisäksi patriarkaatin miesmyytin murtamista myös miesvoimin. Kun miehet osallistuvat ja luovat uutta laajempaa sukupuolikäsitystä avoimessa dialogissa, tulevat sukupolvet saavat mahdollisuuden kasvaa ihmisiksi vailla sukupuolittuneita rooliodotuksia.

Minulle jäi vahvasti mieleen tämä pätkä erään miehen tarinasta @miesplus -feedissä, se vastaa täysin kuulemiani kertomuksia seksuaaliterapeutin vastaanotoltani:

…Huomaan usein käyttäytyväni kuin olisin poikkeuksetta vahva ja kestäisin kaiken. Kuin vaikeat tunteet eivät osuisi minuun lainkaan. Vaikka toisinaan olen tuntenut tarvitsevani raskaan työpäivän jälkeen vaikkapa hellyyttä, huomaan silti vastaavani vaimolleni, ”kaikki on ihan ok, väsyttää vaan”. Todellisuudessa, kun kaivan itsestäni sisäistä, aitoa olotilaani esiin, haluaisin vaikkapa mennä hänen kainaloon silitettäväksi. Sen pienuuden ja heikkouden myöntäminen on itselleni ollut yllättävän kovan työn takana… Mies 35v.

Olisiko tämän miehen ollut helpompi ilmaista tunteitaan, ja antaa lupa tarvitsevuudelleen, jos sille olisi annettu tilaa jo lapsuudessa? Mitä tapahtuisi, jos miehet rohkaistuisivat aikuisinakin näyttämään kaikki tunteensa? Mitä kaikkea hyvää tuokaan miehen elämään se, että tunteita ei enää tarvitse peittää?

Asiakkaani kuvaavat tällaista muutosta helpotuksena, keventymisenä. Muutoksesta hyötyy myös seuraava sukupolvi. Isän antaessa luvan tunteilleen, kasvaa perheisiin lapsia, jotka ovat nähneet isienkin aiemmin piilotetut tunteet kuten haavoittuvaisuuden, pelon, epävarmuuden tai surun.

Itse näen yhtenä tärkeänä muutoksen tekijänä seksuaalikasvatuksen. Sukupuoliroolit elävät vahvoina, koska niistä ei anneta lapsille tarpeeksi tietoa eikä erilaisuudelle anneta lupaa. Seksuaalikasvatuksen merkitystä ei tunnusteta poliittisesti, rahaa ei kohdenneta siihen  riittävästi, vaikka seksuaalikasvatuksen tiedetään suojelevan lapsia. Seksuaalisten hyväksikäyttöjen pulpahdellessa mediaan pohditaan vain poliisien resurssien lisäämistä. Missä on seksuaalikasvatus ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä? 

Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry on vaatinut hallitukselta seksuaalikasvatuksen lisäämistä  (osana toimenpide-ehdotusta vuodelta 2019 lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan torjumiseksi) vedoten Lanzaroten sopimukseen (Suomi ratifioinut vuonna 2011). Seksuaalioikeudet kuuluvat ihmisoikeuksien ydinkysymyksiin, ja WHO on määritellyt seksuaalikasvatuksen yhdeksi seksuaalioikeudeksi. 

Mitä me aikuiset pelkäämme? Onko se patriarkaatti, joka edelleen hiljentää meidät,  ja saa siksi välttelemään myös seksuaalikasvatusta? Voisitko sinä olla vahvistamassa tasa-arvoa avartamalla käsitystäsi sukupuolista?

Lähteet: 
Eerola, Petteri & Mykkänen, Johanna (2014) Isän kokemus. Gaudeamus
Kivimäki, Ville (2015) Murtuneet mielet. WSOY
Kinnunen, Taina (2014) Vahvat yksin, heikot sylityksin. Kirjapaja
Myllyviita, Katja (2017) Tunne tunteesi. Duodecim