Punajuuririsotto

Annoskoko4
Valmistusaikan.1,5 h
Punajuuririsotto
Punajuuririsotto on helppoa, terveellistä ja ravitsevaa kasvisruokaa
1 iso punajuuri 2 pientä tai yksi iso sipuli 2 kpl valkosipulinkynttä 1 rkl neitsytoliiviöljyä 1 tl kuivattua timjamia 1 tl punaviinietikkaa 1/2 tl suolaa 1 l vettä 2 kpl kasvisliemikuutiota 3 dl risottoriisiä tai spelttirisottojyvä

Reseptin kirjoittaja | Minska

Valmistus

  1. Silppua sipuli ja valkosipuli. 
  2. Paista tilkassa öljyä sipulia ja valkosipulia. Mausta timjamilla ja punaviinietikalla paistamisen aikana. 
  3. Mausta viimeiseksi suolalla ja mustapippurilla. 
  4. Raasta punajuuri (ei välttämättä tarvitse kuoria, mutta päädyt kannattaa leikata pois). 
  5. Kaada kaikki ainekset vuokaan. 
  6. Liota kasvisliemikuutiot kiehuvaan veteen, lisää 0,5tl suolaa
  7. Kaada punajuuri-sipulisekoitus sekä risottoriisi vuokaan ja kaada kasvisliemikuutiolla maustettu vesi päälle. 
  8. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. 
  9. Paista uunissa 175c noin 75min. Lisää vettä tarvittaessa.