Pinaattipizza

Simppeliä mutta niin herkullista! Pinaattia pohjassa, tuoreita tomaatteja ja basilikaa päällä sekä viimeistely valkosipuli-pizzakastikkeella. Nyt on helppoa herkkua! Pizza on parhaimmillaan samana päivänä nautittuna.

Kaupallinen yhteistyö | Auran


Valmistusohjeet

  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita pelti uuniin kuumenemaan pizzapohjan teon ajaksi.
  2. Sulata pakastepinaatti.
  3. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi.
  4. Lisää siihen kuivahiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee. Sekoita mukaan sulatettu pinaatti, psyllium, suola ja hunaja. Sekoita hyvin ja anna turvota muutaman minuutin.
  5. Sekoita mukaan jauhot erissä ja vaivaa taikinaa hyvin käsin tai taikinakoneella. Vaivaa myös oliiviöljy sekaan.
  6. Taputtele taikina haluamasi paksuiseksi leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin. Anna kohota liinan alla 5-10min. Taputtele vielä kohoamisen jälkeen ohuemmaksi jos haluat.
  7. Halkaise kirsikkatomaatit ja viipaloi valutetut artisokat.
  8. Ota pelti uunista ja nosta pizza leivinpaperin päälle kuumalle uunipellille.
  9. Levitä pohjan päälle pizzakastike ja halkaistut kirsikkatomaatit sekä artisokat.
  10. Paista pizzaa uunissa noin 15 minuuttia, pohjan paksuudesta riippuen.
  11. Ota pizza uunista ja ripottele päälle tuoreita basilikan lehtiä ja viimeistele Auran Valkosipuli-pizzakastikkeella.

Katso lisää herkullisia pizzareseptejä

Psst!

Haluatko saada Minskan viimeisimmät vinkit ja päivitykset suoraan sähköpostiin?
Tilaa uutiskirje!
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.