Puuron matka tilalta lautaselle

Puuron matka Knehtilän tilalta lautaselle | Minska artikkelit|Luomukaurasta valmistuu ekologinen kaurahiutale | Minska artikkelit|Knehtilän Pieni Puro Tuore kaurahiutale | Minska artikkelit
Miltä näyttää puuron matka tilalta lautaselle? Knehtilän tilalla on tehty jo vuosia töitä sen eteen, että pöytiin ympäri Suomen, saadaan mahdollisimman puhdasta ja ekologisesti valmistettua puuroa.

Kirjoittaja | Minska. Kuvat | Knehtilän Pieni Puro

Kaurapuuro on kaikille tuttu aamupala. Mutta se, miten puuro löytää tiensä lautasellemme ei ole yhtä yksiselitteinen asia. Sen eteen on tehty monia päätöksiä – myös sellaisia, jotka vaikuttavat sinun ja ympäristön hyvinvointiin. Me kysyimme Knehtilän tilalaisilta, kuinka heidän Pieni Puro Tuore kaurahiutale valmistetaan.

Luomukauran viljely, entistä ekologisemmin

Puuron matka alkaa siementen kylvöstä. Kylvö toteutetaan toukokuun puolen välin aikaan ja viljan kasvukausi kestää noin sata päivää.

”Luomukaura kasvaa erittäin hyvin pohjoisissa olosuhteissa”, kertoo Knehtilän toimitusjohtaja Peetro Sakki. ”Suomen kesien pitkien päivien ansiosta saadaan myös kauran ravintoarvot pysymään hyvin tallella”, hän lisää.

Yksinkertaisimmillaan luomukauran viljely perustuu maan huolelliseen hoitoon. Luonnonmukaisessa viljelyssä ei käytetä lainkaan teollisia väkilannoitteita tai kemiallisia torjunta-aineita. Tämä takaa sen, ettei haitallisia kemikaaleja päädy luontoon tai lautaselle. Knehtilän tilalla viljelyä ei ole jätetty pelkästään tähän, vaan on haluttu kehittää entistä ekologisempia ratkaisuja.

"Yleinen ajastusmaailma on kääntynyt siihen, että tilan jokainen osa-alue perustuu ekologisuuteen ja olemassa olevien menetelmien kehittämiseen."

Peetro Sakki, Knehtilän Pieni Puro

Tilalla kehitetty ainutlaatuinen akroekologinen symbioosi on sanana vaikea, mutta ideana yksinkertainen.

”Symbioosi mahdollistaa ruoan ja energian tuotannon kierrättämällä paikallisia resursseja taloudellisesti ja ekologisesti”, selvittää Sakki.

Ekologisuus näkyy Knehtilän tilalla myös biokaasulla toimivina maatalouskoneina ja autoina.

Luomukauran viljely, entistä ekologisemmin | Minska artikkelit

Knehtilän tilan isäntä ja viljelymenetelmän kehittäjä, Markus Eerola, kannustaa myös muita toimijoita omaksumaan tilalla kehitettyä menetelmää. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on tärkeää, että ekologisesta viljelystä tulisi entistä yleisempää.

”Jos me ja muut toimijat haluamme tuottaa ruokaa yhden planeetan taktiikalla, ei asioita voida ottaa enää itsestäänselvyyksinä”, Eerola huomauttaa.

Jyvät akanoista ja höyryttämätön kaurahiutale

Elokuun sadonkorjuun jälkeen vilja kuivataan ja varastoidaan viljakuivuriin. Viljan huolellinen kuivaus takaa kauran paremman säilyvyyden.

Knehtilän tilan oma mylly on tarkoitettu pienten viljaerien mylläykseen, ja sitä käytetään pääasiassa tilalla sijaitsevan luomupuodin suoramyyntiin menevien tuotteiden valmistukseen. Suurin osa sadosta lähetetään kuitenkin käsiteltäväksi Liikalan maalaiskylässä sijaitsevalle Jalon Myllylle, jossa se kuoritaan ja litistetään eli hiutaloidaan.

Ajatus Tuore kaurahiutaleen takana on, että ihmiset saisivat lautaselleen mahdollisimman vähän käsiteltyjä kaurahiutaleita, mausta tinkimättä. ”Höyryttämättömän Tuore kaurahiutaleen valmistusprosessi on yksinkertaisuudessaan kuoriminen ja litistäminen”, Sakki opastaa.

”Todella yksinkertainen tuote vaatii yksinkertaisen valmistustavan. Yksinkertainen on kaunista, mutta tässä tapauksessa myös maukasta.”

Peetro Sakki, Knehtilän Pieni Puro

Mitä sitten tarkoitetaan höyryttämättömällä kaurahiutaleella? Valtaosa kauppojen kaurahiutaleista on höyrytettyjä. Höyrytys vaikuttaa hiutaleen säilyvyyteen, mutta samalla katoaa myös tiettyjä ravintoaineita. Myös hiutaleen koostumus muuttuu höyryttäessä. Jotta kauran kaikki luonnolliset ominaisuudet saataisiin talteen, on Knehtilän Pieni Puro Tuore kaurahiutale jätetty höyryttämättä.

Kaurahiutaleen hinta ja matka ruokapöytiin

Myllyiltä hiutale lähetetään pakkaamoon, missä syntyy valmis Tuore kaurahiutale sellaisena kuin me kuluttajat olemme tottuneet sen näkemään. Esimerkiksi Minskalle Knehtilän Pieni Puro tuotteet saapuvat Vantaalla sijaitsevaan varastoomme. Suomessa sijaitseva varasto mahdollistaa, että tuotteiden kuljetuksista aiheutuvat päästöt ympäristöön on minimoitu.

Knehtilän Pieni Puro Tuore kaurahiutale | Minska artikkelit

Tuore kaurahiutaleen hinta muodostuu parhaimman mahdollisen viljalajikkeen valinnasta, sen käsittelystä, lajittelusta, kuljetuskustannuksista ja pakkaamisesta.

”Tulevaisuudessa tavoitteena on minimoida entisestään kuljetus- ja varastokustannuksia”, toteaa Sakki.

Viljan laadusta ei kuitenkaan tulla tinkimään, sillä se mahdollistaa, että kodeissa ympäri Suomen on mahdollista syödä parhaimman laatuista, ravintorikasta ja höyryttämätöntä luomukauraa.

Kokeile Tuore kaurahiutaleista valmistettua herkullista reseptiä. Löydät sen täältä.