Planetaarinen eli ilmastoystävällinen ruokavalio

|||

Kirjoittaja | Minska. Kuvitus | Minska

Arvostettu tiedejulkaisu EAT-Lancet julkaisi kehittämänsä planetaarisen ruokavalion alkuvuodesta 2019. Globaali ruoantuotanto on pääsyy kuudenteen sukupuuttoaaltoon ja tuottaa jopa kolmanneksen kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Maailmassa tuotettu ruoka jakautuu hyvin epätasaisesti: yli kaksi miljardia ihmistä syö liikaa vääränlaisia ruokia, mistä seuraa erilaisia elintasosairauksia ja lähes miljardi ihmistä kärsii nälästä. Suositellun ruokavalion noudattaminen takaisikin terveellisen ruokavalion ja riittävän ravinnonsaannin maapallon kasvavalle väestölle, hillitsisi ilmastonmuutosta ja turvaisi luonnon monimuotoisuuden. Ilmastoystävällisestä ruokavaliosta voidaan käyttää myös termiä klimataristinen ruokavalio tai klimatarismi.

Nykyinen globaali ruokavalio ja terveydelliset raja-arvot. Huomioitavaa on, että diagrammin luvut edustavat globaalia keskiarvoa ja alueellinen vaihtelu on suurta: länsimaissa kulutetaan liikaa punaista lihaa ja kehittyvissä maissa puolestaan ruokavalio perustuu hyvin yksipuolisesti tärkkelyspitoisiin vihanneksiin.

Liha ja sokeri puoleen, kasviperäistä ruokaa tuplasti enemmän

Planetaarisessa ruokavaliossa kasvisten, pähkinöiden, papujen ja palkokasvien kulutus pitäisi tuplata, punaisen lihan ja sokerin kulutus taas pitäisi vähintään puolittaa. Planetaarisen ruokavalion perustan muodostavat kasvikset, joita tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä: 200 g hedelmiä ja 300 g vihanneksia. Tämä on linjassa myös nykyisten suomalaisten ravintosuositusten kanssa. Täysjyväviljoja tulisi syödä 232 g päivässä.  

Muut suositusmäärät: 

  • peruna 50 g/pv 
  • maitotuotteet 250 g/pv 
  • pavut ja palkokasvit 75 g/pv 
  • pähkinät 50 g/pv 
  • nauta/sika/lammas 98 g/vk 
  • siipikarja 203 g/vk 
  • merenelävät 196 g/vk 
  • kananmuna n. 1,5 munaa/vk tai 6 munaa/kk 

Suomalaiset syövät paljon lihaa

Tällä hetkellä suomalaiset miehet syövät punaista lihaa keskimäärin 800 g viikossa, naiset 400 g. Määrä on reilusti yli suositusten, sillä lihaa ja lihavalmisteita tulisi voimassa olevien ravitsemussuositusten mukaan syödä korkeintaan 500 g viikossa sisältäen muunkin kuin vain punaisen lihan osuuden.

Mitä nykyiset ravitsemussuosituksemme sanovat?

Suomalaiset ravitsemussuositukset vuodelta 2014 ottavat jo tällä hetkellä ilmasto- ja ympäristönäkökulmat hyvin huomioon. Suositukset kehottavat lisäämään ruokavalioon vihanneksia, juureksia, perunaa, marjoja, hedelmiä ja täysjyväviljoja ja suosimaan satokauden kasviksia ilmastokuormituksen ja rehevöitymisen vähentämiseksi. Suuripäästöinen riisi suositellaan korvattavan kotimaisella ohralla tai perunalla. Suositukset kehottavat suosimaan luonnonkalaa (mm. hauki, ahven, silakka, muikku, kuha, siika), sillä niiden kalastaminen poistaa ravinteita vedestä ja vähentää rehevöitymistä.

Ruoantuotannon alkupään menetykset ja ruokaketjun hävikki täytyy myös saada vähennettyä puoleen nykyisestä. Pienentämällä hävikkiä pienenevät myös ruoantuotannon päästöt merkittävästi.

Vähemmän epäekologista, enemmän ilmastoystävällistä - planeetta ja terveys kiittävät

Jotta planetaarinen ruokavalio voisi yleistyä globaaliksi normiksi, vaaditaan paljon poliittisia toimia ja kansainvälisiä ponnistuksia. Meillä kaikilla on kuitenkin onneksi mahdollisuus tehdä oma osamme vaikka jo heti tänään ja pyrkiä soveltamaan planetaarista ruokavaliota omaan arkeemme. Planetaarinen ruokavalio on siinä mielessä salliva, että se ei edellytä täydellistä luopumista mistään ruoka-aineista. Vähentämällä epäterveellisiä ja epäekologisia ruokia ja lisäämällä terveellisiä ja ilmastoystävällisiä ruokia päivittäiseen ruokavalioomme edistämme sekä omaa että planeetan hyvinvointia.

Lähteet:

Terveyttä ruoasta - suomalaiset ravitsemussuositukset https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf

The EAT-Lancet Commission on Food, Planet, Health

https://eatforum.org/eat-lancet-commission/

#eatlancet #foodcanfixit