Minska manifesti

Outin Blogi manifesto Minska

Maapallolla elää seitsemän miljardia ihmistä, jotka ovat ajautuneet tilaan, jossa he omilla valinnoillaan kansakuntana tuhoavat sekä itseään että maapalloa, jolla elämme. Kulutus ja elintapamme ovat monella tapaa menneet liiallisuuksiin. Elintavoistamme huolimatta, tai kenties niiden takia, elämme myös maailmassa, jossa on enemmän pahaa oloa kuin koskaan aikaisemmin. Samaan aikaan joudumme alituiseen todistamaan luonnon meille lähettämiä hätähuutoja. Suuret katastrofit koronasta valtaviin metsäpaloihin ovat Äiti maan tapoja kertoa omasta kärsimyksestään. 

Poliittiset muutokset eivät enää riitä, tarvitaan yksilöitä ja yrityksiä, joilla on voimaa ja rohkeutta lähteä viemään muutosta eteenpäin. Yksilön teoilla on todella merkitystä. 

Valinta olet sinä.

Yksilön kyky valita viisaasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa on tällä hetkellä hukassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Elämme epäterveellisintä aikakautta ihmiskunnan historiassa. Syitä on monia ja niiden taakse on helppo harhautua ja niiden taakse meidän ei kannata jumittua. 

Suurin syy lienee se, että emme enää osaa tehdä hyviä valintoja. Olemme ulkoistaneet monia valintojamme muiden käsiin. Valinnat yksilön puolesta tehdään jo pahimmillaan ennen syntymää ja yksilön puolesta tehtävien päätösten ketju jatkuu aina hautaan saakka. Suurin osa meistä on ulkoistanut vastuun valintojen tekemisestä muille – asiantuntijoille, viranomaisille, opettajille, lääkäreille tai vaikkapa poliitikoille. Emme halua oikein ottaa vastuuta valintojemme tekemisestä – varsinkaan jos ne koskevat omaa hyvinvointiamme ja terveyttämme.

Valintojen tekeminen terveyden ja hyvinvoinnin osalta on vaikeaa siitä syystä, että niihin kohdistuu valintatilanteessa kieltäytymisen pakko ja velvollisuus, jotka loukkaavat meidän kuviteltua nautinnonhaluamme. Emme kykene kieltämään itseltämme erilaisia nautintoja, vaikka tiedostamme niiden olevan haitaksi meille, emmekä uskalla miettiä valintojemme vaikutuksia ympäristölle tai yhteiskunnalle, koska ei meidän valinnoillamme ole kuitenkaan mitään merkitystä. 

”On helpompaa olla välittämättä hyvistä valinnoista, koska huonot valinnat ovat tavallaan helpompia ja nautinnollisempia.”

On helpompaa olla välittämättä hyvistä valinnoista, koska huonot valinnat ovat tavallaan helpompia ja nautinnollisempia. Haluamme saada itsellemme kaikki ihanat palkinnot maailmasta, joita sillä on meille helpolla tarjolla, välittämättä siitä mitä seurauksia sillä meille ja yhteiskunnalle myöhemmin on. Valitettavasti noilla helpoilla ja nautinnollisilla valinnoillamme on usein katastrofaaliset vaikutukset terveyteemme ja hyvinvointiimme, ja sitä kautta myös ympäristöömme. 

Olemme kuitenkin saaneet ihmeellisen lahjan, jota kutsutaan elämäksi. Se, kuinka elämme ja minkälaisia valintoja teemme, vaikuttaa kaikkein eniten siihen minkälaisen elämän elämme ja tulemme elämään. Mielestämme olemme velkaa elämän ihmeelliselle lahjalle sen, että yritämme tehdä terveytemme ja hyvinvointimme näkökulmasta mahdollisimman terveitä ja kestäviä ratkaisuja.

Me kutsumme sinut matkalle. Matkalle muuttumaan. Matkalle, josta saattaa tulla ärsyttävän hidas. Emme vaadi ehdottomuutta. Pyydämme sinua vähentämään. Vähentämään yksi teko kerrallaan asioita, jotka aiheuttavat sekä sinulle että maapalollemme jotain pahaa. Samalla pyydämme sinua ottamaan enemmän vastuuta omista teoistasi. 

Sinä päivänä, kun olet valmis tekemään valintoja itsesi ja maapallon puolesta, valintoja jotka tekevät sinulle ja ympäröivälle maailmalle hyvää, me olemme valmiina auttamaan sinua. 

Mutta muista. Sinä valitset. Ei kukaan muu. Ota hyvät valinnat omiin käsiisi. 

”Sinä valitset. Ota hyvät valinnat omiin käsiisi.”


Tervetuloa mukaamme. Tervetuloa valitsemaan hyvinvointisi kannalta paremmin uuteen verkkokauppaamme.