Jooga – hihhulijuttuja vai hyvä laji ihan taviksillekin?

Pian 70-vuotias isäni kommentoi minulle tuossa eräänä päivänä kun keskustelimme joogasta, että ”minusta se jooga on ihan vain venyttelyä”. Hän oli päässyt kokeilemaan lajia jossain eläkeläisten jumpassa ja tehnyt itselle oivallisen havainnon kyseisestä lajista. Oikeastaan aika mainiota. Hänelle jooga oli venyttelyä. Kuulin myös toisen mielenkiintoisen kommentin kun olimme kuvaamassa Minskan raskausjoogakurssia Manipurassa, yhdessä maamme tunnetuimmista raskausjoogaan ja synnytysvalmennukseen keskittyvistä joogastudioista. Manipuran omistaja, pitkän uran alalla tehnyt Malla Rautaparta totesi, että jooga on kärsinyt viime vuosina inflaation. Hän harjoittaa italialaista scaravellijoogaa, joka keskittyy hengittämiseen ja tilan tekemiseen kehoon akrobaattisempien ja dynaamisempien joogamuotojen sijaan. Joogan suosion noustessa viime vuosina on sen alle kehittynyt ties mitä alalajeja, naurujoogasta shampanjajoogaan. 

Mitä jooga minulle merkitsee?

Se, mitä jooga meille kaikille edustaa, vaihtelee. Ja hyvä niin, jos minulta kysytään. Itse jotenkin karsastan jo lähtökohtaisesti sanaa ”jooga”. Vähän samaan tapaan kun mietin, miksei meditaatiosta puhuttaessa voisi puhua hiljentymisestä. Jooga voi olla terminä aika luotaantyöntävä. Se voi antaa sellaisen kuvan, että tuossa lajissa pitäisi olla jotenkin mielettömän hyvä. Osata kaikki hassunkuuloiset sanat ja asennot ulkoa, olla todella notkea ja venyä ties mihin asentoihin, ja tietysti olla edes himpun verran hihhuli, että uskaltaa mennä muiden joogailijoiden luokse joogastudiolle. 

Minulle itselle jooga tarkoittaa ennen kaikkea itseeni menemistä, pysähtymistä. Se on pian neljäkymmentävuotisen elämäni lähes ainoa laji, jota olen onnistunut harrastamaan suorittamatta sitä. Kuvittelen edelleen olevani siinä todella aloitteleva. Tai itse asiassa en edes kuvittele sitä, minua ei yksinkertaisesti kiinnosta olenko siinä hyvä vai huono, aloitteleva vai vähän parempi, tai ties mitä muuta. Käyn joogaamassa ihan vain itseäni varten. Huomaan arjen kiireessä monesti kierrosten nousevan ja mielen menevän solmuun ajatuksista. Jooga on yksi keino minulle nollata näitä tilanteita, päästää irti kaikesta. Rauhoittaa mieltä. En muista edelleenkään monienkaan asanoiden nimiä, enkä seiso päälläni. Sen sijaan olen oppinut joogan avulla hengittämään. Olen oppinut sen avulla pysähtymään. Nämä ovat huikean ihania taitoja harjoittaa aivan tavallisessa, arkipäiväisessä elämässä. Minun ei tarvitse aina lähteä joogasalille näitä pysähdyksiä etsimään. Voin laittaa kotona joogamaton lattialle, sytyttää viereen vaikka kynttilän, ja ”kellua” matolla itseni kanssa samalla tehden siihen hetkeen hyvältä tuntuvaa liikettä. Tätä jooga on minulle. 

Jokaiselle jotakin, missä ja milloin tahansa

Olen kokeillut erilaisia joogalajeja vuosien saatossa ja minulle itselle parhaalta tuntuu juurikin ne joogan muodot, joissa on mukana lempeys. Olen sen verran soturi muuten elämässäni ja harrastan aktiivisesti myös sykettä nostavaa liikuntaa mikä varmasti on tehnyt sen, että minua eniten puhuttelee nämä lempeämmät lajit tai harjoitteet, joissa fokus on vahvasti hengittämisessä. Suosikkilajejani/tuntejani ovatkin kundaliinijooga, erilaiset rauhoittavat yin- tai restoratiiviset tunnit, tai astetta voimakkaammat flow-tunnit. 

Raskausaikana kävin jo mainitsemani Malla Rautaparran joogakoulu Manipuran raskausjoogakurssin, mikä on kaikkea muuta kuin asana-joogaa. Siinä keskitytään hengittämiseen (mikä saattaa raskausaikana olla entistä haastavampaa), tilan luomiseen kehoon ja yhteyden ottamiseen kohtuun sekä siellä kasvavaan vauvaan. Olin sen verran vaikuttunut kurssista ja sen annista omaan raskauteeni, että pyysin heitä mukaan myös Minskan matkalle. Nyt meidän kurssiosiossa on Manipuran ohjaajan Venla Saartamon vetämä raskausjoogakurssi, jonka avulla myös Helsingin ulkopuolella asuvilla on mahdollisuus päästä tutustumaan tähän hienoon joogan muotoon. 

Kurssiosiosta löydät myös ihanan Aino-Sofia Kojosen ohjaamat Joogan perusteet ja Aamu-, päivä- ja iltajoogatunnit. Nämä ovat helppoja 20 minuutin harjoitteita kotona tehtäviksi, joiden avulla voi tutustua lajiin tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Aino-Sofia kirjoitti meille myös hienon artikkelin joogasta. Hän kertoo ammattilaisen sanoittamana lisää syitä siihen, miksi myös sinunkin kannattaisi joogata. 

Hengähdyshetkiä arkeen

Minulle itselleni jooga on tuonut elämääni kaivattua rauhaa, tasapainoa ja kykyä matkustaa hieman syvemmälle itseeni. Siinä missä viitisen vuotta sitten kommentoin joogaaville ihmisille, että ”jooga on aivan liian rauhallista minulle, siinä ei tapahdu tarpeeksi, syke ei nouse eikä hiki valu”, tänä päivänä rakastan lajia juurikin noista samoista syistä. Minulle jooga on hengähdyshetkiä arjen melun, hälyn ja kiireen keskellä. Keino parantaa kehomieliyhteyttäni, keino voida paremmin ja elää parempaa elämää.

Katso aikaisempia blogipostauksiani