Meistä

Minskan tarina alkoi keväällä 2019 perustajan Outi Ellilän oman elämän johdattelemana. Muutama vuosi takaperin lapsettomuudesta aiheutunut kriisi ajoi hänet ison elämänmuutoksen pariin, ruokavaliosta elämäntapoihin. Prosessin ja parantumisen myötä Outin tapa katsoa maailmaa muuttui ja hänellä heräsi kova halu auttaa muita. Valloilla ollut isompi arvomaailman muutos sekä ilmastokeskustelut johdattelivat häntä ajattelemaan millä tavoin hän pystyisi hyödyntämään paremmin niitä markkinoinnin ja johtamisen taitoja, joita hän oli vuosien saatossa urallaan hankkinut. Syntyi Minska – tahdosta auttaa suomalaisia voimaan paremmin.

Minska on hyvinvointimedia, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä ilmaston ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta hyviin valintoihin. Elämme ilmastonmuutoksen kannalta kriittistä aikaa. Muutos lähtee yksilöistä. Uskomme, että ihmisillä, jotka voivat hyvin, on voimaa luoda muutosta ja levittää hyvää ympärilleen. Siksi olemme valinneet välineeksemme kasvipohjaiseen ruokaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin inspiroimisen.

Tänä päivänä Minskan takana on isompi tiimi, toinen toistaan ihanampia ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ihmisten auttamisesta ja halusta tehdä hyvää maapallollemme. Yrityskulttuurimme pohjautuu tietoisen johtamisen maailmaan. Kunnioitamme työntekijöidemme kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämää, ja osoitamme työpaikallamme kiitollisuutta, myötätuntoa ja pyyteettömyyttä.

Kiteytämme kaiken tämän näihin sanoihin, jotka kutsuvat kaikki mukaan tekemään muutosta: Yksi annos, ajatus ja teko kerrallaan kohti hyvää elämää. 

Psst!

Haluatko saada Minskan viimeisimmät vinkit ja päivitykset suoraan sähköpostiin?
Tilaa uutiskirje!
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.